Kunnon työn päivän kampanja käynnistyy | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kunnon työn päivän kampanja käynnistyy

Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7. lokakuuta. Tee silloin kunnon työ ja jaa se tägillä #kunnontyönpäivä.

Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7. lokakuuta. Tee silloin kunnon työ ja jaa se kanssamme #kunnontyönpäivä.

Kunnon työn päivänä juhlitaan kaikkea sitä, mikä työelämässä on jo kunnossa. Samalla muistutamme, että korjattavaa riittää yhä – meillä ja muualla.

Riittämättömät palkat ja epävarmat työsuhteet ovat arkipäivää sadoille miljoonille työntekijöille.

"Suomalaisten kiinnostus työntekijöiden oikeuksia kohtaan on kasvanut huimasti viimeisten vuosien aikana", sanoo SASKin kehitysviestinnän koordinaattori Katri Blomster.

"Osallistuminen Kunnon työn päivään on helpoin tapa osoittaa välittävänsä siitä, missä oloissa tuotteet tehdään ja stadionit rakennetaan, puhumattakaan meidän suomalaisten työoloista."

Miten mukaan?

Kunnon työn päivään voi osallistua tekemällä kunnon työn. Sen ei tarvitse olla vakavaa tai suurta vaan jotain, joka saa hymyn muiden huulille, korjaa pienen ongelman tai herättää pohtimaan kunnon työtä – pääasia on olla mukana.

"Kunnon työn päivää voi juhlia monella eri tapaa, vakavasti tai leikkimielellä. Ei tarvitse kulkea suu mutrussa osoittaakseen, että tukee ihmisarvoista työtä", Blomster tiivistää.

Tule mukaan! Juhlitaan yhdessä kunnon työtä – ja vaaditaan entistä parempaa työelämää.

Toimi näin

1) innosta muut mukaan
2) tee kunnon työn teko – yksin tai porukalla
3) jaa tekosi sosiaalisessa mediassa: #kunnontyönpäivä

Muista nämä

Twitter: @Kunnontyo
Facebook: www.facebook.com/kunnontyo
#kunnontyönpäivä

Kunnon työn päivää vietetään jo seitsemättä kertaa ympäri maailmaa. Viime vuonna järjestettiin noin 300 tapahtumaa 64 maassa. Suomessa kampanjan järjestävät SASK, SAK, STTK ja Akava.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia