Koronavirus lisää naisten ja tyttöjen hätää – Kriisit kärjistävät sukupuolten välistä epätasa-arvoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koronavirus lisää naisten ja tyttöjen hätää – Kriisit kärjistävät sukupuolten välistä epätasa-arvoa

Koronaviruksella on laajamittaisia vaikutuksia naisten asemalle. Virus uhkaa välittömästi miljoonien pakolaisiksi joutuneiden tyttöjen ja naisten terveyttä. Naiset kantavat maailmanlaajuisesti suuremman hoivavastuun, mikä altistaa heidät tartunnoille ja tarkoittaa naisille myös erityistä kuormitusta terveyskriisin aikana. Viruksen myötä myös naisiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt.

Kriisit kärjistävät sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja heikentävät erityisesti jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien naisten asemaa – tämä pätee myös koronaviruspandemian aikana.

”Jännitteet näkyvät esimerkiksi lisääntyneenä väkivaltana naisia kohtaan. Kiinassa kotiväkivallan on raportoitu jopa kolminkertaistuneen karanteenien myötä. Ulkonaliikkumiskiellot ovat estäneet naisia hakeutumasta turvakoteihin, ja vaarana on myös, että väkivaltaa kohdanneille naisille tarkoitetuista palveluista karsitaan pandemian vuoksi”, Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas sanoo.

Tiiviisti asutetuilla pakolaisleireillä viruksen leviämistä on puolestaan mahdoton pysäyttää. Välttämättömistä hygieniatarvikkeista on huutava pula, ja peseytymismahdollisuudet ovat usein käytännössä olemattomat. Teltoissa muutaman neliömetrin tilaa jakaa monta henkilöä.

”Erityisesti tällaisissa oloissa epätasa-arvoinen kohtelu saattaa naiset ja tytöt suureen vaaraan. Sukupuolensa vuoksi heidän on vaikea päästä käsiksi resursseihin, kuten ruokaan, veteen, hygieniatarvikkeisiin ja lääkkeisiin. Myös pakolaisleireillä naiset ja tytöt kantavat jatkuvasti suurta hoivavastuuta, mikä kuormittaa ja vaarantaa heidän terveyttään – erityisesti pandemian aikana.”

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset ympäri maailmaa tekevät parhaillaan kaikkensa pandemian seurausten hoitamiseksi ja hillitsemiseksi. Heistä 70 prosenttia on naisia. Naiset tekevät myös kolme kertaa enemmän palkatonta hoivatyötä kuin miehet. Näin suuri ero hoivavastuussa lisää naisten riskiä saada tartunta ja kuormittaa erityisesti naisia pandemian aikana. Koulujen ja päiväkotien sulkeminen on vaikeuttanut erityisesti työssäkäyvien naisten arkea.

Suurin osa maailman köyhistä on naisia, ja pandemia heikentää myös naisten taloudellista toimeentuloa entisestään.

”Lopulliset pandemian vaikutukset naisten asemaan saamme tietää vasta myöhemmin, mutta jo nyt näemme vakavia seurauksia maailman naisille. Meidän tulee tehdä kaikkemme, ettemme erityisesti tämän kriisin aikana unohda heitä. Varsinkin nyt tästä kriisistä selvitäksemme tarvitsemme kestävää kehitystä ja sitä emme voi saavuttaa ilman, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu.”

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women työskentelee, jotta naisten tarpeet huomioidaan myös kriisin aikana. UN Womenin työllä varmistetaan, että naisilla on pääsy henkilökohtaisiin hygieniatuotteisiin ja terveyspalveluihin ja että väkivaltaa kohdanneet naiset saavat tukea myös kriisin keskellä. UN Womenin ohjelmissa tuetaan naisten itsenäistä toimeentuloa ja parannetaan naisten mahdollisuuksia toipua kriisistä.

Auta meitä varmistamaan työn jatkuvuus naisten ja tyttöjen puolesta!

Koronavirus vaikuttaa Suomen UN Womenin toimintaan

Suomen UN Women ottaa maailmanlaajuisen koronaviruspandemian erittäin vakavasti ja kantaa osaltaan vastuuta, jotta pandemian leviäminen saadaan hillittyä. Alta löydät lisätietoa siitä, miten tämä vaikuttaa Suomen UN Womenin toimintaan.

Suomen UN Womenin toimisto etätöihin

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi liikkumista julkisissa kulkuneuvoissa ja ihmisten kohtaamista tulee välttää. Siitä syystä Suomen UN Women on siirtynyt etätöihin 13. maaliskuuta alkaen.

Muutoksia kevätkokoukseen

Suomen hallitus on asettanut koronaviruksen leviämisvaaran vuoksi poikkeustilan, joka kieltää yli 10 henkilön tapaamiset. Poikkeustilasta johtuen Suomen UN Womenin kevätkokousjärjestelyihin on luvassa muutoksia. Tiedotamme kokouksen järjestelyistä lisää perjantaina 27. maaliskuuta verkkosivuillamme. Kevätkokous on tarkoitus järjestää 18. huhtikuuta.

Generation Equality -podcast

Suomen UN Womenin 5. maaliskuuta käynnistyneen Generation Equality -podcastin äänitysaikataulu on muuttunut koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Kuusijaksoisen podcastin toisen jakson oli tarkoitus ilmestyä 19. maaliskuuta. Podcastin ensimmäisen jakson ja lisätietoja tulevista jaksoista löydät podcastin verkkosivulta.

Kriisinhallinta Nyt! -tilaisuus siirtyy

Suomen UN Women osallistuu Kriisinhallinta Nyt! -tilaisuuteen naiset, rauha ja turvallisuus -työn esiin nostamiseksi. Tilaisuus oli tarkoitus järjestää 29. huhtikuuta mutta tapahtuma on siirretty syksylle. Lisätietoja on luvassa myöhemmin.

Muutoksia Generation Equality -Forumiin

UN Womenin Generation Equality -Forum -tapahtuma oli tarkoitus polkaista käyntiin Mexico Cityssä 7. toukokuuta. Tapahtuman aikataulu on parhaillaan uudelleen arvioinnin alla.

CSW64 peruttiin suurelta osin

YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan 64. kokous peruttiin suurelta osin koronaviruksen vuoksi. Kokous oli tarkoitus järjestää 9-20.3. New Yorkissa, ja sen tarkoitus oli tarkastella, miten vuonna 1995 luotua historiallista naisten oikeuksia määrittelevää Pekingin julistusta ja toimintaohjelmaa on toimeenpantu viimeisen 25 vuoden aikana. Myös Suomen UN Womenin oli tarkoitus osallistua tapahtumaan ja olla mukana järjestämässä myös jokavuotista kansainvälistä Helvi Sipilä -seminaaria. Vain kokouksen muodollinen osuus järjestettiin, ja sen tuloksena syntynyt poliittinen julistus löytyy täältä.

Nyt on entistä tärkeämpää tukea naisten ja tyttöjen oikeuksia ympäri maailmaa. Pandemia heikentää etenkin heikoimmassa asemassa olevien naisten ja tyttöjen asemaa ja uhkaa myös rajoittaa valmiiksi riittämättömiä resursseja heidän puolestaan tehtävälle työlle. Auta meitä varmistamaan työn jatkuvuus naisten ja tyttöjen puolesta!

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia