Kirkon Ulkomaanapu vahvistaa ebolan vastaista työtään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu vahvistaa ebolan vastaista työtään

Ulkomaanapu nimesi oman ebola-erityisedustajan.

Länsi-Afrikan ebolatilanne jatkuu muutamista myönteisistä uutisista huolimatta vakavana. Liberiaa, Sierra Leonea ja Guineaa koettelevaan verenvuotokuumeeseen on kuollut jo yli 6 000 ihmistä. Lähes 18 000 ihmisen epäillään saaneen tartunnan. Kirkon Ulkomaanavun ebolan vastaista työtä johdetaan Liberiassa sijaitsevassa Länsi-Afrikan aluetoimistossa.

Ulkomaanapu päätti vahvistaa taudin aiheuttamiin yhteiskunnallisiin riskeihin varautumista ja nimitti Jussi Ojalan ebolan vastaisen työn erityisedustajaksi. Hän tukee Länsi-Afrikan aluetoimistoa ja johtaa kansainvälistä ebolan vastaista vaikuttamistyötä.

Ojala on rauhantyöhön asiantuntija ja erikoistunut hauraiden valtioiden ongelmiin. Molemmat osa-alueet korostuvat ebolan ja sen kerrannaisvaikutusten haasteisiin vastaamisessa.

"Ebola on osoittanut, että sodasta toipuvat yhteiskunnat, kuten Liberia ja Sierra Leone ovat hyvin haavoittuvia. Luottamus maiden hallintoon on heikentynyt juuri nyt, kun sitä tarvittaisiin eniten. Kansainvälisen yhteisön on tuettava maiden terveydenhuoltoa, ja samaan aikaan löydettävä keinoja yhteiskuntien vakauttamiseksi ebolasta kärsivissä maissa", sanoo Ojala.

"Tässä työssä maiden omilla uskonnollisilla ja perinteisillä johtajilla voi olla suuri rooli."

Ojala tapasi viime viikolla keskeisiä YK-järjestöjä, Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöhallinnon USAID:in edustajia, hauraiden valtioiden foorumi IDPS:n sihteeristöä sekä Sierra Leonen valtionvarainministerin. Tapaamisissa keskusteltiin ebolakriisin kestävistä ratkaisuista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia