Kirkon Ulkomaanapu järjestämään pakolaisten koulutusta Ugandassa kolmeksi vuodeksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu järjestämään pakolaisten koulutusta Ugandassa kolmeksi vuodeksi

Sopimus on tunnustus Ulkomaanavulle sen työstä vahvana humanitaarisena toimijana erityisesti koulutuksen saralla. Sopimuksen mukaan Ulkomaanapu vastaa ammatillisen koulutuksen järjestämisestä Rwamwanjan pakolaisasutuksen alueella.

Kirkon Ulkomaanapu ja Ugandan hallitus ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen kolmeksi vuodeksi. Sopimus on tunnustus Ulkomaanavulle sen työstä vahvana humanitaarisena toimijana erityisesti koulutuksen saralla.

Sopimuksen mukaan Ulkomaanapu vastaa ammatillisen koulutuksen järjestämisestä Rwamwanjan pakolaisasutuksen alueella. Ulkomaanapu myös muun muassa rakentaa koululuokkia, tukee vammaisia pakolaislapsia ja ihmisten toimeentuloa kriisitilanteissa.

"Kolmen vuoden aikana Kirkon Ulkomaanapu tulee toteuttamaan ammatillisen koulutuksen hankkeen Rwamwanjassa, jonne on asutettu kongolaisia pakolaisia. Hankkeesta tulevat hyötymään 900 pakolais- ja paikallista nuorta", kertoo Ulkomaanavun Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka.

Myös Adjumanin eteläsudanilaisten pakolaisten parissa toteutetaan koulutushanke, jossa tuhannelle vammaiselle tai oppimisvaikeuksista kärsivälle pakolais- ja isäntäyhteisön lapselle järjestetään mahdollisuus koulunkäyntiin.

Ugandan pakolaisasutuksissa koulutuksen tarve on valtava. Ugandassa nuorison työttömyysprosentti on Afrikan Union mukaan noin 83 prosenttia, mikä on yksi korkeimmista luvuista maailmassa.

"Ammattikoulutukselle on suuri kysyntä, sillä Ugandassa pakolaisilla on oikeus tehdä töitä", kertoo Nsheka.

Kirkon Ulkomaanapu on YK:n humanitaarisen avun koulutusklusterin jäsen ja on tehnyt määrätietoisesti työtä koulutuksen laadun kehittämiseksi humanitaarisen avun piirissä. Ugandassa Ulkomaanapu on työskennellyt pakolaisten koulutuksen parissa vuodesta 2012.

"Ammatillisen koulutuksen osalta hankkeissa kiinnitetään erityistä huomiota työllistymismahdollisuuksiin. Tavoitteena on, että nuorista tule aktiivisia yhteiskunnan jäseniä", sanoo kansainvälisen työn johtaja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.

"Tämä on hieno tunnustus Ulkomaanavun työlle. Sopimus avaa Kirkon Ulkomaanavulle uusia yhteistyömahdollisuuksia Ugandassa. Esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja lastenjärjestö Unicef tekevät laajempaa yhteistyötä vain sopimusjärjestöjen kanssa. Meidän on nyt entistä helpompi koordinoida työtämme ja toimia pakolaisia asuttavien yhteisöjen hyväksi", toteaa Järvinen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia