Kirkon Ulkomaanapu avaa Suomen ensimmäisen hävikkiruokamyymälän kauppakeskus REDIIN | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu avaa Suomen ensimmäisen hävikkiruokamyymälän kauppakeskus REDIIN

WeFood-kauppa osallistuu ruokahävikin vähentämiseen myymällä elintarvikkeita ja tuotteita, jotka muuten päätyisivät jätteeksi.

Ruokahävikin vähentäminen hyödyttää ympäristöä. Nyt myös kuluttajat voivat pienentää hävikin määrää asioimalla WeFood-myymälässä.

"Eri toimijat, muun muassa Heinon Tukku, lahjoittavat meille muutoin hävikkiin päätyviä kakkoslaadun elintarvikkeita. Tarjoamme yrityksille kanavan hävikkiruuan hyödyntämiseksi", WeFood-kaupan projektipäällikkö Else Hukkanen sanoo.

Hävikkiruoka kiinnostaa nyt laajasti. Suomessa hävikkiruokaa syntyy vuosittain 400–500 miljoonaa kiloa.

"WeFood-myymälä ohjaa vuodessa arviolta 50 000 kiloa hävikkiruokaa hyötykäyttöön. Tavoitteenamme on, että hävikkiruokamyymälästämme tulee 'uusi normaali' eli haluamme tavoittaa aivan tavallisia ihmisiä", Hukkanen jatkaa.

Hävikkiruokamyymälän toiminta ja logistiikka tarjoavat uudenlaisen vapaaehtoistoimintamuodon. Hankkeessa toimii vuoden aikana 150 vapaaehtoista. Lisäksi WeFood tekee yhteistyötä Perho Liiketalousopiston kanssa tarjoamalla opiskelijoille työharjoittelupaikkoja.

Hävikkiruoka kulkee täyssähkökäyttöisellä Nissan e-NV200 -pakettiautolla

WeFood-kauppa huomioi kaikessa toiminnassaan ympäristön. Hävikkiruokakuljetukset ajetaan yhteistyökumppani Nissanin ajon aikana täysin päästöttömällä sähköpakettiautolla. Nissan e-NV200 -sähköpakettiauton 200 kilometrin toimintamatka kattaa hyvin päivittäiset jakeluajot.

"Lähdemme innoissamme mukaan yhteistyöhön WeFoodin kanssa. Suomen ensimmäinen hävikkiruokamyymälä on pioneeri alallaan, aivan kuten Nissan sähköautojen ja siihen liittyvän ekosysteemin kehittelyssä", Nissan Suomen maajohtaja Tommi Luopajärvi toteaa.

WeFood-kauppa perustuu Kirkon Ulkomaanavun tanskalaisen sisarjärjestön DanChurchAidin konseptiin. Tanskassa konsepti on ollut menestys ja toiminnassa on tällä hetkellä kolme WeFood-kauppaa. Hankkeen voitot lahjoitetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön.

Rahoitusta myymälän perustamiseen on hankittu joukkorahoituskampanjalla, joka on yhä käynnissä. Hanketta rahoitetaan myös ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta (Raki2).

Joukkorahoitukseen voi osallistua lähettämällä viestin WEFOOD numeroon 16499. Tekstiviestin hinta on 15 euroa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia