Kiitetty rauhankasvatustyö sai jatkoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiitetty rauhankasvatustyö sai jatkoa

Ulkoministeriö myönsi maaliskuun lopussa kaksivuotisen avustuksen Rauhanliiton Rauhankoulun Toivo ja tieto Agenda 2030:ssä - kestävää tulevaisuutta rakentamassa -hankkeeseen.

Koululaisille ja heidän opettajilleen suunnattu rauhankasvatus sai kaksi vuotta jatkoa, kun ulkoministeriö myönsi Rauhankoululle uuden hankeavustuksen. Rauhankoulu-toimintaa toteuttavassa Rauhanliitossa tuki on otettu vastaan ilolla.

Rauhan- ja globaalikasvatukseen erikoistunut Rauhankoulu järjestää tarinallisia toimintapäiviä koululuokille ja koulutusta opettajiksi opiskeleville ja kasvatusalan ammattilaisille.

”Vahvuutenamme ovat kriittisen globaalikasvatuksen ja pedagogisen draaman osaaminen. Draaman avulla oppilaat pääsevät eläytymään eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten arkeen ja sitä kautta globaaleihin kehityskysymyksiin”, kertoo Rauhankoulua koordinoiva globaalikasvatuksen asiantuntija Annukka Toivonen. Tunteita ja ajatuksia herättävät draamatarinat vahvistavat oppilaiden osallisuuden kokemusta niin luokkahuoneessa kuin suhteessa maailmaan.

Rauhankoulu laajentaa uusille paikkakunnille

Toinen tärkeä osa Rauhankoulun toimintaa on opettajien täydennyskoulutus ja opettajaksi opiskelevien kouluttaminen. Nyt koulutukset laajenevat Jyväskylään Turun, Tampereen, Rauman, Helsingin ja Joensuun lisäksi.

Rauhankoulun edellinen, vuonna 2018 päättynyt hanke tavoitti suoraan lähes 2400 koululaista ja heidän opettajansa. Nyt tavoite on vähintään yhtä korkealla ja toimintaa on tarkoitus laajentaa. Uuden hankkeen myötä Rauhankoulu aloittaa Uudellamaalla myös ruotsinkielisen toiminnan.

Ulkoministeriö myönsi maaliskuun lopussa kaksivuotisen avustuksen Rauhankoulun Toivo ja tieto Agenda 2030:ssä - kestävää tulevaisuutta rakentamassa -hankkeeseen. Nyt rahoituksen saaneessa hankkeessa keskitytään erityisesti Agenda 2030 - kestävän kehityksen tavoitteisiin ja vaikuttamisen taitoihin niiden saavuttamiseksi.

Rauhankoulu on tehnyt Suomen Rauhanliiton rauhankasvatustyötä jo vuodesta 1998. Se on saanut ulkoministeriöltä tukea kaksivuotisiin globaalikasvatushankkeisiin vuosina 2008–2015 ja 2017–2018.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia