Kidutuksen uhrien oikeudet on turvattava Suomessa – Allekirjoita vetoomus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kidutuksen uhrien oikeudet on turvattava Suomessa – Allekirjoita vetoomus

Pakolaisneuvonnan tänään avatussa vetoomuskampanjassa vaaditaan, että kidutuksen uhrien oikeudet turvataan Suomessa.

Suomella ja sen viranomaisilla on velvollisuus tunnistaa kidutuksen uhrit näiden oikeusturvan takaamiseksi ja turvata pysyvät ja kattavat kuntoutuspalvelut kidutuksen uhreille. Turvapaikkaprosessissa on kuitenkin ollut jatkuvasti vakavia ongelmia kidutuksen uhrien tunnistamisessa. Pakolaisneuvonnan juristien työssä tämä näkyy jatkuvasti.

”Pakolaisneuvonta on joutunut vuodesta 2009 lähtien tekemään 17 valitusta ja kiireellistä täytäntöönpanokieltohakemusta YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan estääkseen kidutuksen uhrin käännyttämisen ja joutumisen todelliseen vaaraan joutua uudelleen kidutetuksi. Tapauksissa viranomaiset eivät olleet koko menettelyn aikana tunnistaneet aiempaa kidutusta ja/tai ottaneet sitä lain edellyttämällä tavalla huomioon tulevaisuuden uhan arvioinnissa”, kertoo Pakolaisneuvonnan johtava juristi Marjaana Laine.

Kaikissa näissä tapauksissa on saatu täytäntöönpanokielto YK:n kidutuksen vastaiselta komitealta. 13 tapauksen käsittely on päättynyt ja hakijoille on myönnetty oleskelulupa, suurimmalle osalle turvapaikka. 

Arvioiden mukaan noin yksi neljästä pakolaistaustaisesta henkilöstä on joutunut kokemaan kidutusta. Pakolaisneuvonnan näkemyksen mukaan turvapaikkamenettelyyn tulee luoda selkeä valtakunnallinen malli, jonka avulla kidutuksen uhrit tunnistetaan ja heidän erityistarpeensa selvitetään heti turvapaikkaprosessin alussa. Hakijalla tulisi myös olla mahdollisuus saada tarvittaessa asiantunteva lääkärinlausunto kidutuksen jäljistä ja vaikutuksesta hänen psyykkiseen terveydentilaansa. Näin myös oikea päätös pystytään tekemään mahdollisimman nopeasti.

”Vaikka kidutuksen uhriksi joutuneet ovat itse asiassa suuri ryhmä turvapaikanhakijoiden joukossa, ei heihin ja heidän tarpeisiinsa ole riittävästi kiinnitetty huomiota. Uhrien tunnistaminen ja sitä kautta heidän oikeuksiensa turvaaminen vaatii erityisosaamista niin turvapaikkaprosessissa, vastaanottopalveluissa, oikeusavussa kuin terveyspalveluissakin. On korkea aika panostaa tähän,” vaatii Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia Lindfors.

Allekirjoita vetoomus ja vaadi kanssamme oikeutta kidutuksen uhriksi joutuneille. Vetoomus allekirjoituksineen luovutetaan sisäministeri Krista Mikkoselle syksyllä 2022.

Vetoomuksen voit allekirjoittaa täällä: https://www.pakolaisneuvonta.fi/vetoomus

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia