Tiedotteet

Kävelytapahtuma Kävele Naiselle Ammatti keräsi yli 2 700 Ammattia

Noin 2 000 kävelijää osallistui Kävelle Naiselle Ammatti -tapahtumaan.

Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoisverkoston Naisten Pankin järjestämillä yhdeksänsillä Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumilla 9. syyskuuta kerättiin varoja yli 82 000 euroa. Tapahtumien tulos vastaa yli 2 700:aa Ammattia.

Tälläkin kertaa käveltiin suuren vapaaehtoisjoukon voimin. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2 000 kävelijää.

Lahjoitukset tukevat kehitysmaiden naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa. Yksi Ammatti-lahjoitus, 30 €, mahdollistaa ammatti- ja yrittäjyyskoulutuksen Naisten Pankin kohdemaissa. Vuonna 2018 Naisten Pankki toimii viidessä maassa Afrikassa ja Aasiassa.

Utsjoelta Wieniin ja Ähtäristä Rodokselle

Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Suomessa 53 ja ulkomailla 22 paikkakunnalla. Suomen pohjoisin kävelypaikkakunta oli Utsjoki ja eteläisin Kirkkonummi. Ulkomailla käveltiin mm. Saksan Bochumissa ja Kölnissä ja esimerkiksi Espanjassa, Kreikassa ja Kroatiassa.

Osana Kävele Naiselle Ammatti -kampanjaa toteutettiin useita Oma Kävely -tempauksia. Johanna Sallinen käveli toukokuussa noin 250 km Portugalin Portosta Santiago de Compostelaan ja Marjo Piipponen Pohjois-Karjalasta kävelee kohti moni vuotista tavoitettaan, 70 Ammattia.

”On ihmeellistä ja innostavaa, että ne askeleet, joita kävelytapahtumissa otamme, heijastuvat kehitysmaiden naisten toimeentuloon, hyvinvointiin ja valoisampaan tulevaisuuteen. Askeleet täällä mahdollistavat oman yrityksen, useamman lämpimän aterian päivässä ja ennen kaikkea lapsille pääsyn kouluun. Sanalla sanoen kävelemme toivoa. On ollut hauska seurata, kuinka kävelytapahtuma on kasvanut pienestä alusta Suomen suurimmaksi hyväntekeväisyyskävelyksi”, Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen sanoo.

Naisten Pankkia tukemassa

Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumaa tuki valtakunnallisesti tilintarkastus- ja asiointipalveluja tarjoava BDO. BDO on pitkäaikainen Naisten Pankin yhteistyökumppani. Tapahtumia tukivat myös lukuisat paikalliset kumppanit ympäri Suomen.

Ensi vuonna Kävele Naiselle Ammatti kävellään kymmenettä kertaa – tervetuloa tasavuotiskävelyyn!

Kirkon Ulkomaanapu

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.