Kansainvälinen päivä ydinaseriisunnan puolesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälinen päivä ydinaseriisunnan puolesta

Perjantaina 26.9. on ensimmäinen kansainvälinen ydinaseriisuntapäivä.

Perjantaina 26.9. on ensimmäinen kansainvälinen ydinaseriisuntapäivä. YK:n yleiskokouksen julistamaa päivää vietetään maailmanlaajuisen ydinaseriisunnan tueksi ja ydinaseiden hävittämistä koskevien korkean tason neuvotteluiden tueksi. Myös kansalaisyhteiskunnan toimijat ympäri maailmaa osallistuvat toimintapäivään ydinaseriisunnan edistämiseksi.

"Ydinaseet ovat osittain unohdettu uhka. Ydinkärkiä on sijoitettu myös meidän lähialueillemme ja Eurooppaan. YK:n ydinaseriisuntaa ajava toimintapäivä on hyvä muistutus meille ydinaseriisunnan tärkeydestä ja ajankohtaisuudesta", toteaa Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg, ja jatkaa:

"Putin on nostanut kysymyksen uudella tavalla agendalle. Ydinaseet ovat kuitenkin koko ajan täydessä toimintavalmiudessa. Niiden kanssa on myös aina muistettava vaara onnettomuuksista."

Maailmassa on edelleen noin 17 000 ydinasetta. Ydinaseet ovat ainoa joukkotuhoase, jota ei ole kielletty kansainvälisellä sopimuksella. Ne ovat kuitenkin joukkotuhoaseista kaikkein tuhoisimpia.

"Ydinaseiden humanitaariset seuraukset ovat katastrofaaliset", Tarja Cronberg sanoo. "Tarvitaan ydinaseet kieltävä kansainvälinen sopimus."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia