Irakin kriisi kasvaa tänä kesänä humanitaariseksi katastrofiksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Irakin kriisi kasvaa tänä kesänä humanitaariseksi katastrofiksi

Arvioiden mukaan sadat tuhannet ihmiset pakenevat piiritetyistä kaupungeista sitä mukaa kun uusia pakoteitä avautuu.

Pelastakaa Lapset varoittaa, että Irakia koetteleva humanitaarinen kriisi kasvaa tänä kesänä valtaviin mittoihin. Arvioiden mukaan sadat tuhannet ihmiset pakenevat piiritetyistä kaupungeista sitä mukaa kun uusia pakoteitä avautuu.

Pelkästään tässä kuussa Fallujan kaupungista on paennut 80 000 ihmistä, ja määrän odotetaan kasvavan 70 000:lla lähipäivinä ja -viikkoina. Pelastakaa Lasten arvion mukaan yli puolet pakolaisista on lapsia. Monet heistä asuvat tällä hetkellä ilman minkäänlaista suojaa tilapäisillä leireillä, joilla lämpötila nousee päivittäin yli 40 asteeseen.

Monet pitävät Fallujan tämänhetkistä kriisiä vasta alkuna, ja tilanteen odotetaan pahenevan vielä huomattavasti. Jos Pohjois-Irakissa sijaitsevaan Mosuliin hyökätään, kaupungista ja sen lähialueilta pakenee arvioiden mukaan 300 000 lasta. Perheet, joilla on mahdollisuus paeta, ovat jo lähteneet vaaralliselle pakomatkalle.

Pelastakaa Lapset -järjestön työntekijät ovat viime viikkojen aikana auttaneet lukuisia Mosulista paenneita lapsia Irakin Kurdistanissa. Alueelta paenneet veljekset kertoivat työntekijöille, miten he juoksivat avojaloin pois kaupungista isänsä kanssa päästäkseen pakenevan joukon kärkeen. He joutuivat jättämään taakseen raskaana olevan äitinsä, joka ei itse pystynyt juoksemaan, mutta kehotti muuta perhettä silti pakenemaan. Eräs äiti puolestaan kertoi, että hän ja hänen lapsensa olivat paetessaan väistelleet luoteja.

Pelastakaa Lapset -järjestön Irakin maajohtaja Maurizio Crivellaro sanoo: "Jos Mosuliin hyökätään – kuten monet arvelevat tapahtuvan – edessä on samanlaisia hirmutekoja kuin Fallujassa, mutta vielä suuremmassa mittakaavassa. Jo nyt kymmenet tuhannet lapset elävät sietämättömän kuumissa oloissa liian täysillä pakolaisleireillä. Jos leireille pakenee lisää perheitä Mosulista, tilanne voi kehittyä katastrofin mittoihin."

YK on saanut kerättyä Irakiin vain 33 prosenttia vetoomuksensa mukaisesta avustussummasta, ja humanitaariset järjestöt ovat ahtaalla, kun ne yrittävät turvata edes perheiden perustarpeet. Osa perheistä on elänyt äärimmäisessä köyhyydessä piiritetyllä alueella yli kahden vuoden ajan. Irakissa on tällä hetkellä 3,5 miljoonaa sisäistä pakolaista ja 250 000 syyrialaispakolaista. Heitä tukevat järjestelmät ovat pahasti ylikuormitettuja.

Crivello sanoo: "Kansainvälinen yhteisö ei voi kääntää selkäänsä Irakin tragedialle. Jotta näin mittava kriisi saadaan pidettyä hallinnassa, Irakin viranomaiset ja humanitaariset avustusjärjestöt tarvitsevat muilta mailta rahoitusta ja tukea. Muuten päädymme tilanteeseen, jossa lapset pakenevat piirityksen kauhuja ja luulevat pääsevänsä turvaan, mutta kohtaavatkin vain nälkää, tauteja ja lisää turvattomuutta."

Pelastakaa Lapset tukee konfliktin takia kotoaan paenneita perheitä Irakin Kurdistanissa sekä maan pohjois-, länsi- ja keskiosissa. Jaamme ruokapaketteja ja -kuponkeja, hygieniatarvikkeita ja puhdasta vettä, järjestämme oppitunteja lapsille, jotka ovat joutuneet jättämään koulunsa, ja huolehdimme kaikista heikoimmassa asemassa olevien lasten turvallisuudesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia