Ihmiskaupan uhrien auttaminen jatkuu Pro-tukipisteellä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ihmiskaupan uhrien auttaminen jatkuu Pro-tukipisteellä

Pro-tukipiste tukee ihmiskaupparikoksen uhriksi joutuneita asiakkaitaan.

Vuonna 2007 käynnistynyt ihmiskaupan vastainen Iris-työ jatkuu Pro-tukipisteellä Raha-automaattiyhdistyksen jatkorahoituksen turvin. Pro-tukipiste tekee ihmiskaupan uhrien tunnistamistyötä ja tukee ihmiskaupparikosten uhriksi joutuneita asiakkaitaan osana perustyötään palveluyksiköissä Helsingissä, Tampereella ja kuluvan vuoden aikana avattavassa Turun yksikössä.

Pro-tukipisteen ja kansalaisjärjestökentän ihmiskaupan uhrien tunnistamis- ja tukityön vaikuttavuutta ja osaamista pystytään nyt kehittämään myös EU:n kansallisen Sisäisen turvallisuuden rahaston tuella: Pro-tukipiste sai rahoitusta kaksivuotiselle Askelmerkkejä dialogiseen tunnistamiseen -hankkeelle. Hankkeessa kehitetään erityisesti järjestötyöhön soveltuvia tunnistamisen ja puheeksiottamisen työkaluja.

Pro-tukipiste tunnistaa ja tukee työssään erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksiin tapahtuvassa ihmiskaupassa uhriutuneita ihmisiä. Vuonna 2015 Pro-tukipisteen palveluissa tuettiin yhdeksäätoista mahdolliseksi ihmiskaupan uhriksi tunnistettua täysi-ikäistä naista. Ihmiskaupparikoksissa uhriutuneille tarjotaan Pro-tukipisteellä esimerkiksi oikeudellista neuvontaa ja keskusteluapua, tukea terveys- ja sosiaalipalveluiden käyttämisessä sekä apua arkielämässä pärjäämiseen. Pro-tukipisteen apu räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia