Tiedotteet

Haussa vuoden 2014 Mr. Maahanmuuttaja

Ilmianna itsesi tai kaverisi!
Oletko Sinä seuraava Mr. Maahanmuuttaja?

Suomen Pakolaisapu myöntää joulukuun alussa Mr. Maahanmuuttajan tunnustuspalkinnon. Ilmianna itsesi tai kaverisi!

Mr. Maahanmuuttaja-palkinto syntyi pitkäaikaisista toiveista palkita vuoden pakolaisnaisen rinnalla myös ansioitunut maahan muuttanut mies. Vuoden 2013 palkinto myönnettiin intialaistaustaiselle lähihoitajalle ja kunnallispoliitikolle Ranjith Kumar Prabhakaranille.

Palkinnon tavoitteena on nostaa maahanmuuttajamiesten profiilia ja tuoda maahanmuuttajien laajaa kirjoa esiin. Valittavalta henkilöltä odotamme halua vaikuttaa ja esiintyä mediassa sekä näkemystä maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä.

Kriteerinä valinnalle on valittavan henkilön toiminnan myönteinen vaikutus yhteiskuntaan tai lähiyhteisöön.

"Vuoden aikana olen käynyt puhumassa lukuisissa tilaisuuksissa esimerkiksi vanhustenhoidosta ja maahanmuutosta. Lehdet ovat tehneet juttuja ja ihmiset paikkakunnalla tuntevat minut paremmin. Kyllä tämä palkinto on antanut potkua elämään", kertoo Prabhakaran.

Mr. Maahanmuuttaja nimetään 4. joulukuuta. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot miksi juuri Sinä tai tuttavasi olisi oikea henkilö Mr. Maahanmuuttajaksi, viimeistään 26.10.2014 sähköpostitse osoitteeseen anna-reetta.korhonen(at)pakolaisapu.fi. Liitä hakemukseen suosittelijasi tai esitettävän henkilön yhteystiedot.

Lisätiedot:

Tiedottaja Anna-Reetta Korhonen, 045 1333 801, anna-reetta.korhonen(at)pakolaisapu.fi 1. Palkinnon saajan tulee olla Suomessa asuva 18 vuotta täyttänyt maahanmuuttajamies. Valinnan ehtona on, että henkilö on syntynyt ulkomailla, ja muuttanut vieraan maan kansalaisena Suomeen. Hän voi nykyään olla Suomen kansalainen.
2. Vuonna 2014 palkinnon suuruus on 1000 euroa.
3. Palkinto myönnetään henkilölle, jonka toiminnalla on ollut myönteinen vaikutus yhteiskuntaan tai lähiyhteisöön.
4. Palkinto myönnetään 4.12.2014.
5. Mikäli ehdotus tulee suosittelijalta, ehdokkaan tulee antaa suostumuksensa kilpailuun osallistumiseen.
6. Palkinnon saajan nimittää Suomen Pakolaisavun hallitus työryhmän esityksestä. Työryhmä koostuu Suomen Pakolaisavun viestinnän työntekijöistä sekä viestinnän tukiryhmästä.
7. Kannustuspalkinnon saajan toivotaan osallistuvan palkintovuotensa aikana Suomen Pakolaisavun vaikuttamistyöhön.
8. Ehdokas ei voi olla Suomen Pakolaisavun nykyinen työntekijä.
9. Koska Suomen Pakolaisapu on poliittisesti sitoutumaton järjestö, etsimme henkilöä, joka ei aio olla ehdolla kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Mikäli palkinnon saanut henkilö lähtee vaaleissa ehdolle, hän ei voi käyttää enää Mr. Maahanmuuttajan titteliä.

Kampanjat Suomen Pakolaisapu

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.