Haku Fingon jäsenille: Toteuta yhteisölähtöinen kokeilu 5 000–10 000 eurolla Itä-Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Haku Fingon jäsenille: Toteuta yhteisölähtöinen kokeilu 5 000–10 000 eurolla Itä-Afrikassa

Prosessi käynnistyy infotilaisuudella maanantaina 25. lokakuuta. Kokeilut käynnistyvät ensi vuoden alussa.

Fingo Powerbank käynnistää uuden kokeilujen kierroksen jäsenjärjestöilleen ja niiden kumppaneille Itä-Afrikan alueella. Tavoitteena on toteuttaa kymmenen kokeilua ensi vuoden aikana.

Uusi ratkaisu kannattaa suunnitella yhdessä ihmisten kanssa, jotka lopulta hyödyntävät sitä. Tämä periaate on lähtökohtana Fingo Powerbankin järjestöjen kokeilujen kolmannelle kierrokselle.

Tavoitteena on, että järjestöt toteuttavat kymmenen kokeilua Itä-Afrikan alueella. Kukin kokeilu saa noin 5 000–10 000 euroa, ja kokonaisuudessaan kokeiluihin käytetään noin 70 000 euroa.

Hakemuksen voivat jättää Fingon jäsenjärjestöt. Perinteisen rahoitusmallin sijaan Fingo Powerbank ulkoistaa kokeilujen toteuttamisen jäsenjärjestöilleen. Lopputuloksena odotetaan jaettavia oppeja ja kokemuksia, joista on hyötyä myös muille järjestöille.

Prosessi käynnistyy infotilaisuudella maanantaina 25. lokakuuta (ilmoittaudu lomakkeella). Kokeilut käynnistyvät ensi vuoden alussa.

Painopisteenä ovat tällä kertaa yhteisölähtöiset innovaatiot. Järjestöt ja niiden kumppanit suunnittelevat sekä toteuttavat kokeiluja siis yhdessä paikallisten yhteisöjen kanssa.

”Kehitysyhteistyössä toimitaan usein paikallisten yhteisöjen kanssa. Ratkaisuja kuitenkin suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä harvemmin – pikemminkin ratkaisut luodaan etukäteen ja sitten esitellään yhteisöille”, sanoo Fingo Powerbankin kumppanuuksien ja innovaatioiden asiantuntija Terry Githinji.

Githinji arvioi, että taustalla on esimerkiksi kiirettä, rahoittajien vaatimuksia sekä painetta kuvailla hankkeet yksityiskohtaisesti rahoitushakemuksiin. Tällöin kokeiluille jää vain niukasti tilaa.

”Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Pyrimme kokeiluissa poistamaan nämä esteet ja tarjoamaan järjestöille sekä heidän kumppaneilleen mahdollisimman paljon joustavuutta ja tukea. Kaiken keskiössä on oppiminen ja näiden oppien jakaminen eteenpäin.”

Kiinnostuneille järjestöille tarjotaan koulutuksia ja tukea konseptien laadinnassa. Syksyn ja alkuvuoden aikana toteutettavat koulutukset ovat auki kaikille kiinnostuneille.

Järjestöt saavat tukea Fingo Powerbankin asiantuntijoilta. Lisäksi järjestöjä tukee hollantilainen yritys Butterfly Works, joka on aikaisemmin työskennellyt esimerkiksi UNICEFin ja EU:n kanssa.

Kokeilut kannustetaan sisällyttämään jo käynnissä olevaan toimintaan. Kokeiluja voi tällä kierroksella toteuttaa: Etiopiassa, Eritreassa, Keniassa, Malawissa, Ruandassa, Sambiassa, Somaliassa, Somalimaassa, Tansaniassa ja Ugandassa.

Kokeiluja on aikaisemmin toteutettu kahdella kierroksella, joista toinen on vielä käynnissä. Yhteensä kokeiluja on tehty noin 20 kappaletta. Powerbankin malli kokeilujen toteuttamisesta yhteistyössä Fingon jäsenjärjestöjen ja niiden kumppanien kanssa valittiin tänä syksynä kansainvälisen Collaborative Innovation Award -palkinnon kärkikymmenikköön.

Oletko kiinnostunut osallistumaan? Ilmoittaudu infotilaisuuteen maanantaina 25. lokakuuta kello 13–14: https://forms.office.com/r/qQjnBtzVeU

Alustava aikataulu

Lokakuu: Aloitus

Marraskuu: Koulutuksia (avoimia kaikille)

Marras- ja joulukuu: Konseptin suunnittelua

Joulukuu: Konseptien valinta

Tammikuu 2022: Mahdollisia koulutuksia

Tammikuusta 2022 eteenpäin: Kokeilujen toteuttamista

Viimeistään lokakuussa 2022: Oppien jakoa järjestöille

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia