Tiedotteet

Hae SASKin opintomatkalle Kolumbiaan

SASKin perinteinen opintomatka suuntautuu tänä vuonna Kolumbiaan. Haku marraskuussa matkaan lähtevään joukkueeseen on avoinna 29. maaliskuuta saakka.
SASKin perinteinen opintomatka suuntautuu tänä vuonna Kolumbiaan. Haku marraskuussa matkaan lähtevään joukkueeseen on avoinna 29. maaliskuuta saakka.

Opintomatka kestää noin kaksi viikkoa. Matkan alustava ajankohta on 21.11.–6.12.2015. Aika tarkentuu maaliskuun aikana lentovarausten vahvistuessa.

Joukkueeseen mahtuu 15 ammattiliittojen jäsentä eri aloilta ja eri puolilta Suomea, niin nuoria kuin varttuneitakin naisia ja miehiä. Ryhmän mukana matkustaa suomalainen matkanjohtaja/tulkki.

Opintomatka on osallistujien itsensä kustantama solidaarisuusmatka, jonka ohjelman järjestävät SASKin paikalliset kumppanit. SASK on järjestänyt matkoja joka vuosi 1990-luvun alusta lähtien. Matkakohteina ovat olleet muun muassa Filippiinit, Mosambik, Nicaragua, Dominikaaninen tasavalta, Tansania, Namibia, Ghana, Uruguay, Brasilian Amazonas ja Nepal.

Tämänkertaisen matkan valmistelusta ja käytännön toteutuksesta Kolumbiassa vastaa SASKin pitkäaikainen yhteistyökumppani Escuela Nacional Sindical (ENS), joka on maan ay-liikettä lähellä oleva koulutus- ja tutkimusinstituutti. ENSin päämaja on Medellinissä, joka kuuluu pääkaupungin Bogotan ohella opintomatkan kohteisiin. Useilla suomalaisilla ammattijärjestöillä on yhteistyöhankkeita ENSin ja kolumbialaisten liittojen kanssa.

Näköala kolumbialaisten arkeen

Opintomatkan ohjelmaan kuuluu tapaamisia paikallisten ammattijärjestöjen kanssa, työpaikkavierailuja sekä käyntejä esimerkiksi sairaaloissa/ terveyskeskuksissa ja kouluissa. Pyrkimyksenä on tutustua mahdollisimman monipuolisesti kolumbialaisten arkeen, työelämään ja ammattiliittojen toimintamahdollisuuksiin sekä suomalaisten tukemaan hanketoimintaan Kolumbiassa. Juhlahetkille ja vapaamuotoiselle turismille varataan myös paikkansa.

Lopullinen matkaohjelma valmistuu alkusyksystä. Sitä ennen osallistujat pääsevät esittämään toivomuksia vierailukohteista ja ohjelman sisällöstä. SASK järjestää matkalaisille syyskuussa viikonlopun mittaisen valmennuskurssin pääkaupunkiseudulla.

Hae Kolumbian-matkalle tällä lomakkeella

Lisätietoja matkasta sekä edellisvuosien matkalaisten kokemuksia SASKin nettisivuillla

Kampanjat SASK ry

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.