Hae mukaan tottelemattomuusakatemiaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Hae mukaan tottelemattomuusakatemiaan

Tottelemattomuusakatemiaan valitaan noin 20 nuorta (18–29 v.) lukuvuoden mittaiseen, mutta laajudeltaan kunkin elämäntilanteeseen mitoitettuun oppimisprosessiin. Mukaan toivotaan osallistujia eri puolilta Suomea.

Opinnot muodostuvat luennoista, työpajoista, kansalaisvaikuttamisaktioista, tutustumiskäynneista, vaikuttavien tekstien, kuvien ja taiteen tekemisestä sekä lukupiireistä. 

Akatemia käynnistetään Sorjan kesäsiirtolassa Karkussa 3.–4.9.2022 Lähitapaamisia on noin kerran kuukaudessa. Osallistujien matka- ja majoituskulut korvataan. Tilaisuuksia voidaan järjestää myös etäyhteyksin.

Akatemian tavoitteet:

  • Osaamisen vahvistaminen kansalaisvaikuttamisen tavoista, historiallisen jatkumon ja asioiden keskinäisriippuvuuden parantunut ymmärrys, motivoituminen ja oman polun löytäminen aktiivisena kansalaisena, verkostoituminen muiden aktiivisten kansalaisten ja eri teemojen asiantuntijoiden kanssa, uusien toimijoiden löytäminen kansalaisvaikuttamistyöhön, nuorten ihmisten työn tukeminen ja toiveikkuuden ylläpitäminen tulevaisuuden suhteen.
  • Verkostojen luominen eri näkökulmaisen aktivismin kesken, esimerkiksi rauhantyön ja ympäristöliikkeen välille.

Lähetä hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja siitä miksi haluat mukaan opintojen tutorina toimivalle rauhankasvattaja Hanna Niittymäelle 24.6.2022 mennessä osoitteella: hanna.niittymaki@gmail.com.

Opiskelijarekryssä noudatetaan yhdenvertaisuuden edistämisen periaatteita.

Tottelemattomuusakatemian ohjelma muodostetaan osin opiskelijoiden toiveiden mukaan. Alla on lista lukuvuoden 2021–22 opettajista, mutta ohjelma elää:

  • Paleface: Sanataiteella vaikuttaminen
  • Laura Gustafsson: Eläinten oikeudet taiteen keinoin ja tuotantoeläinten turvakoti Saparomäki
  • Pontus Purokuru: Suoraa toimintaa! – Autonomiset liikkeet Suomessa 1986–2016
  • Leona Kotilainen: Anarkismi ja aktivismi elämäntyönä
  • Rosa Liksom: Aktivistia kirjailijana
  • Kyösti Salokorpi: Meemeillä vakuttaminen
  • Mona Eid: Representaatiota ja omaa ääntä – antirasismia käytännössä
  • Julianna Brandt: Vammaisaktivismia lisää ja äkkiä!
  • Marissa Varmavuori: Maailmankauppaa kaikille
  • Syksy Räsänen: Israelin apartheid
  • Antti Jauhiainen, Parecon Finland: Osallisuustalouden käytännöt
  • Leif Hagert: Romaniaktivismi
  • Alexandra Aksenova: Aktivismi Venäjällä tänään
  • Elokapina: Kokouskäytännöt horisontaalisessa liikkeessä, mielenosoittajien oikeudet, lakitarkkailijana ja mediayhteyshenkilönä toimiminen
  • Markku Kangaspuro ja Teemu Matinpuro: Ukrainan sodan taustat
  • Jari Tamminen ja Samí Hustler: Saamelaisten oikeudet ja vastamainokset
  • Hanna Niittymäki, Rauhankasvatusneuvola: Ihmisiksi elämisen taito
  • Karim Maiche: Mitäs me länsimaalaiset?
  • AKL: Aseistakieltäytymisen historiaa ja tulevaisuutta
  • Jani Leinonen: Antikapitalistista ja kulutuskriittistä taidetta

Lisäksi tottelemattomuusakatemialaiset ovat tuottaneet erillisen liitteen Voima-lehteen, kirjoittaneet lukuisia artikkeleita ja kolumneja Rauhanpuolustaja-lehteen sekä järjestäneet itsepäisyyspäivän Rauhanpidot itsenäisyyspäivänä.

Nettisivut ovat työn alla: tottelemattomuusakatemia.rauhanpuolustajat.org/

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia