Googlen algoritmi muuttui UN Women Suomen kampanjan myötä – Naisen paikka ei enää Googlenkaan mukaan vain ”keittiössä” tai ”kotona” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Googlen algoritmi muuttui UN Women Suomen kampanjan myötä – Naisen paikka ei enää Googlenkaan mukaan vain ”keittiössä” tai ”kotona”

Ennen naistenpäivää suomenkielinen Google täydensi fraasia ”Naisen paikka on” ainoastaan hakusanoilla ”kotona” ja ”keittiössä”. Naisen paikka -kampanjan myötä naisen paikka on ”kaikkialla” myös Googlen ennakoivan tekstinsyötön mukaan.

UN Women Suomen naistenpäivänä käynnistynyt Naisen paikka -kampanja nostaa esiin tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa syrjintää ja väkivaltaa, jotka estävät heitä valitsemaan vapaasti paikkansa yhteiskunnassa. Kampanjaa tukemaan on lähtenyt joukko tunnettuja eturivin vaikuttajia, ja se on saanut laajaa huomiota niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa.

Yksi ennakoimaton kampanjan saavutus on erityisen ajankohtainen digitalisoituvassa maailmassa. Ennen naistenpäivää suomenkielinen Google täydensi fraasia ”Naisen paikka on” ainoastaan hakusanoilla ”kotona” ja ”keittiössä”. Naisen Paikka -kampanjan myötä Googlen ennakoiva tekstinsyöttö tarjoaa uutena vaihtoehtona myös sanaa ”kaikkialla”. Googlen automaattinen tekstinsyöttö ehdottaa haun tekijälle aiemmin käytettyjä suosittuja hakusanoja.

”Teknologia heijastelee vallalla olevia ennakkoluuloja ja asenteita ja myös muokkaa vahvasti elettyjä todellisuuksia. Teknologiaa voidaankin käyttää tehokkaasti joko vahvistamaan sukupuolten epätasa-arvoa tai purkamaan sitä. Siksi tämä on meille aivan mieletön uutinen – olemme onnistuneet päivittämään Googlen algoritmia 50-luvulta tähän päivään”, UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas iloitsee.

”Lämmin kiitos kaikille Naisen paikka -kampanjaan osallistuneille ja sen viestiä levittäneille. Sosiaalisen median kanavillamme on tuhansia tykkääjiä ja uusia seuraajia, jotka ovat aktiivisesti jakaneet ja kommentoineet julkaisujamme. Erityiskiitos myös kaikista lahjoituksista tyttöjen ja naisten tukemiseksi. Yhdessä olemme jo nyt tehneet maailmasta hieman tasa-arvoisemman paikan!” Hirsikangas jatkaa.

Tasa-arvon edistäminen teknologia-alalla on erityisen ajankohtainen aihe Suomessa juuri nyt. Suomella on johtorooli kansainvälisessä Generation Equality -aloitteessa, jossa se vastaa tasa-arvon edistämisestä teknologian ja innovaatioiden kautta. YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin koollekutsuma aloite käynnistyy 29.–31. maaliskuuta Mexico Cityssä. Kaikilta osallistujilta edellytetään konkreettisia toimia ja myös riittävää rahoitusta tasa-arvon saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Lue lisää aiheesta UN Women Suomen blogista: Teknologian ei tarvitse vahvistaa sukupuolittuneita stereotypioita.

Minna Canthin, eli tasa-arvon päivään 19. maaliskuuta saakka jatkuvassa kampanjassa kerätään myös varoja YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin työhön naisiin kohdistuvan väkivallan ja häirinnän lopettamiseksi sekä naisten osallisuuden tukemiseksi. Lahjoittaa voi esimerkiksi 20 euroa lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499.

Kampanja on osa YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin maailmanlaajuista kampanjaa Women in leadership: Achieving an equal future in a COVID-19 world.

UN Women Suomen Naisen paikka -kampanja 8.–19.3.2021

Lue lisää: www.unwomen.fi/naisenpaikka
Osallistu somessa: #Naisenpaikka #Naistenpäivät #unwomensuomi @unwomensuomi
Lahjoita: Lahjoita 20 euroa lähettämällä tekstiviesti UNW20 numeroon 16499

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on maailman johtava naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaja, joka työskentelee naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ja tukee naisten tasa-arvoista osallistumista yli 90 maassa. UN Women edistää lakimuutoksia naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi sekä tarjoaa tukea ja palveluita väkivaltaa kokeneille. UN Womenin ohjelmissa koulutetaan naisia ja yhteisöjä, jotta naiset voivat osallistua tasa-arvoisesti päätöksentekoon. UN Women työskentelee myös etulinjassa tyttöjen ja naisten tarpeiden huomioimiseksi koronakriisin aikana. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia