Globaalikasvatushankkeelle 50 000 euron tuki Tradekalta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Globaalikasvatushankkeelle 50 000 euron tuki Tradekalta

Kouluille suunnattu Viimeinen pisara -pakohuonepeli pistää oppilaat miettimään veden merkitystä. Parhaimmillaan se motivoi keksimään ratkaisuja kuivuuskysymykseen. Globaalikasvatushanke toteutetaan vuoden 2018 syyslukukaudella.

Millaista olisi herätä aamulla ja huomata, ettei hanasta saa enää juomavettä? Mitä jos sinun olisi luovuttava puhelimestasi, että saisit lasillisen puhdasta vettä?

Kuivuus ja juomavesi ovat maailman polttavia ongelmia, jotka koskettavat yhä useampien ihmisten elämiä erityisesti kehittyvissä maissa. Solidaarisuuden hankemaassa Somalimaassa kuivuus pysäytti keväällä kaiken. Ihmiset joutuivat jättämään kotinsa, pellot kuivuivat ja karja kuoli janoon. Samaan aikaan Suomessa valitettiin sateisesta kesästä.

Solidaarisuus haluaa Viimeinen pisara -globaalikasvatushankkeella avata nuorten silmät kuivuuden, vedensaannin ja ruokaturvan suhteen. Hanke toteutetaan Tradekan myöntämällä 50 000 euron tuella.

Viimeinen pisara -globaalikasvatushanke pitää sisällään kolmivaiheisen oppitunnin, jonka kohokohta on pakohuonepeli. Pelin tarkoitus on kerätä vettä ja päästä ulos huoneesta ratkaisemalla tehtäviä.

Pakohuonepeli on mieleenpainuva oppimiskokemus. Parhaimmillaan peli tarjoaa onnistumiskokemuksia, oivalluksia ja lisää yhteistyötaitoja. Pelin jälkeen oppilaiden kanssa pohditaan yhdessä kehitysmaiden ruokaturvaa, veden saannin parantamista ja kehitysyhteistyötä.

”Vesi ja sen saanti tulee olemaan aina vain suurempi ongelma maailmassa. Pakohuonepelissä nuoret pääsevät opettelemaan ongelmia, jotka ovat jo jossain päin maailmaa todellisuutta. Tämä toivottavasti lisää heidän rohkeuttaan etsiä ratkaisuja veden saantiin liittyviin haasteisiin  pakohuonepelin ulkopuolellakin”, toteaa Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka.

Hankkeen suunnittelu alkaa vuoden 2018 alussa. Oppitunnit ja pakohuonepeli toteutetaan syyslukukaudesta 2018 alkaen. Solidaarisuus etsii hankkeeseen lisää kumppaneita.

Tule keskustelemaan pakohuonepelistä, vedestä ja kehitysyhteistyöstä Solidaarisuuden pisteelle Educa-messuilla 26.-27.1.2018 kansalaisvaikuttamisen torille! Messuosasto: 6p83.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia