Eva Ahlströmin säätiön tuella autetaan jopa kymmeniä tuhansia lapsia UNICEFin lastensuojeluhankkeessa Intiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eva Ahlströmin säätiön tuella autetaan jopa kymmeniä tuhansia lapsia UNICEFin lastensuojeluhankkeessa Intiassa

Eva Ahlströmin säätiön ulkomailla asuvat perheenjäsenet sijoittavat seuraavan kolmen vuoden aikana lähes 400 000 euroa UNICEFin lastensuojeluhankkeeseen Intian Länsi-Bengalissa. Tavoitteena on kehittää alueen lastensuojelupalveluja ja vahvistaa paikallisten lastensuojelun työntekijöiden ammattitaitoa.

Hankkeen aikana parannetaan lastenkotien laatua, perustetaan turvakoteja ja tuetaan sijaisperhejärjestelyjä, jotta mahdollisimman moni lapsi voisi kasvaa ja kehittyä kodinomaisessa ympäristössä laitosympäristön sijaan.

Hankkeen piirissä on tuhansia laitoksissa asuvia lapsia, ja sen tuomat hyödyt tulevat auttamaan jopa kymmeniä tuhansia intialaislapsia.

Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä vuonna 2022 Länsi-Bengalin osavaltio on parantanut ennaltaehkäisevien palvelujen laatua ja saatavuutta lapsille, jotka ovat vaarassa joutua hylätyksi tai muuten eroon perheistään.

Säätiö tukenut UNICEFia jo vuodesta 2011

”Lasten suojeluun investoimalla autamme lapsia pääsemään irti köyhyyden tuomasta osattomuudesta, hyväksikäytöstä ja kaltoinkohtelusta. Iloitsen siitä, että UNICEFin pitkäjänteinen toiminta ja yhteistyö viranomaisten kanssa mahdollistaa hankkeen hyötyjen skaalautumisen koskemaan niin isoa lapsimäärää Kolkatan kaupungin ja muun Länsi-Bengalin alueella”, kertoo Eva Ahlström Foundation Internationalin* ohjausryhmän puheenjohtaja Anne Canepa.

”Tuntuu hienolta luoda jotain uutta ja merkityksellistä perhearvojemme ja perintömme pohjalta. Uskomme vahvasti, että pystymme yhdessä perheenä vaikuttamaan ja muuttamaan maailmaa. Lastensuojelutyö on mielestämme hyvin merkittävässä roolissa vakaiden tulevaisuuden yhteiskuntien rakentamisessa. Kokemuksemme mukaan UNICEF on organisaatio, joka tehokkaasti pystyy saamaan aikaan pysyviä muutoksia lasten hyväksi”, sanoo Eva Ahlströmin säätiön puheenjohtaja Maria Bondestam

Eva Ahlströmin säätiö on tukenut UNICEFin työtä maailman lasten hyväksi jo vuodesta 2011. Tällä hetkellä säätiö tukee Sambiassa lastensuojeluohjelmaa. Tämän lisäksi säätiö on mukana viiden perheen perustamassa BF&HAPPY-hankkeessa Ruandan äiti- ja lapsikuolleisuuden vähentämiseksi.

Intiassa 20 miljoonaa orpoa tai vanhempiensa hylkäämää lasta

Intiassa on tällä hetkellä noin 20 miljoonaa orpolasta, joista vain alle prosentti on menettänyt molemmat vanhempansa. Valtaosa on joutunut vanhempiensa hylkäämiksi, kadonnut tai pelastettu äärimmäisen vaikeista tilanteista, kuten ihmiskaupalta, hyväksikäytöltä tai rikollisuudelta. Lasten kohtaloiden taustalla on äärimmäistä köyhyyttä, päihteiden väärinkäyttöä, kaltoinkohtelua ja terveyskysymyksiä. Näillä lapsilla on vain vähän mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia