Elisabeth Rehn tukee Suomen Lähetysseuran ihmiskaupan vastaista Tasaus-kampanjaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Elisabeth Rehn tukee Suomen Lähetysseuran ihmiskaupan vastaista Tasaus-kampanjaa

Suomen Lähetysseuran ihmiskaupan vastaisen työn tavoitteena on uhrien turvallinen kotiinpaluu, yhteisöihinsä kotiutuminen ja uusien toimeentulomahdollisuuksien löytäminen.

Pitkän uran ihmisoikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puolustajana tehnyt Elisabeth Rehn rohkaisee suomalaisia osallistumaan 22.9. huipentuvaan Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanjaan, jolla autetaan ihmiskaupan uhreja uuteen alkuun.

"Olen urani aikana kohdannut ihmiskaupan uhreja eri YK-operaatioissa esimerkiksi Balkanilla ja myöhemmin Kambodzhassa, ja nämä kohtaamiset ovat jättäneet minuun syvän jäljen – olen kerta kaikkiaan ihmiskauppaa vastaan. Jokainen pelastettu ihminen on yksi uhri vähemmän. Työ, joka mahdollistaa elämän ilman pelkoa, on arvokasta. Suomen Lähetysseura on toiminut ihmisoikeuksien puolustajana jo yli 150 vuotta."

Ihmiskauppa murskaa unelmat

Rehn muistaa hyvin kokemuksensa Sierra Leonessa, jossa hän vieraili kymmenen vuotta sitten.

"Tapasin nuoria tyttöjä, jotka oli sodan aikana napattu vihollisten metsävaimoiksi ja joita ei sodan jälkeen enää huolittu takaisin kotikyliinsä, sillä heidän katsottiin olleen tekemisissä rikollisten kanssa. Näillä elantonsa pitimiksi seksityöhön ajetuilla tytöillä oli täsmälleen samat unelmat koulutuksesta, kodista ja onnellisuudesta kuin suomalaisilla teinitytöillä. He jaksoivat ylläpitää unelmiaan, vaikka todellisuus oli raadollista."

Kampanja huipentuu syyspäiväntasaukseen

Suomen Lähetysseuran Tasaus-kampanja huipentuu syyspäiväntasauksena 22.9. Kampanjalla parannetaan naisten oikeuksia tukemalla ihmiskaupan vastaista työtä Kaakkois-Aasiassa, jossa kolmasosa maailman ihmiskaupasta tapahtuu. Ihmiskaupan uhrit työskentelevät esimerkiksi prostituoituina, kotiapulaisina, kerjäläisinä tai halpatyövoimana tehtaissa ja teollisuudessa.

Lähetysseuran kumppaneiden ihmiskaupan vastaisen työn tavoitteena on ihmiskaupan uhrien turvallinen kotiinpaluu, yhteisöihinsä kotiutuminen ja uusien toimeentulomahdollisuuksien löytäminen. Ammattikoulutuksen, naisten tukiverkostojen ja pienyrittäjyyden kautta kovia kokeneet nuoret saavat uuden alun.

Tasaus on Suomen Lähetysseuran vuosittainen kampanja, jolla nostetaan esille globaalin epätasa-arvon aiheuttamia ongelmia ja niiden ratkaisuja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia