Tiedotteet

Eduskuntapuolueet sitoutuivat toimimaan rasismia vastaan

Kaikki eduskuntapuolueet ovat uusineet allekirjoituksensa Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastaiseen peruskirjaan ja näin irtisanoutuneet rasismista.
Kaikki eduskuntapuolueet ovat tänään uusineet allekirjoituksensa Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastaiseen peruskirjaan ja näin irtisanoutuneet rasismista.

Peruskirjan allekirjoitus oli etnisten suhteiden neuvottelukunnan, Ihmisoikeusliiton ja yhdenvertaisuusvaltuutetun yhteinen aloite. Edellisen kerran silloiset eduskuntapuolueet allekirjoittivat peruskirjan vuonna 2011.

Etnisten suhteiden neuvottelukunta, Ihmisoikeusliitto ja yhdenvertaisuusvaltuutettu pitävät puolueiden sitoutumista peruskirjaan nykytilanteessa erittäin tärkeänä.

Peruskirjan mukaisesti puolueet sitoutuivat muun muassa puolustamaan ihmisoikeuksia, torjumaan kaikkia rasistisen väkivallan muotoja sekä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Puolueet myös sitoutuivat kieltäytymään näyttämästä, julkaisemasta tai levittämästä näkemyksiä, jotka herättävät tai lietsovat ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä.

Lisäksi eduskuntapuolueet sitoutuivat puuttumaan kaikenlaiseen rasistiseen käyttäytymiseen ja rasistisiin mielipiteisiin sekä pidättäytymään kaikenlaisesta poliittisesta liittoutumisesta ja yhteistyöstä sellaisten poliittisten puolueiden kanssa, jotka yllyttävät tai yrittävät lietsoa rodullisia tai etnisiä ennakkoluuloja ja rotuvihaa.

Kampanjat Ihmisoikeusliitto

Lue myös

Lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ vakavasti alirahoitettu

Uusi raportti osoittaa, että vain pieni murto-osa virallisesta kehitysavusta ohjataan lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseen.

Nuoret eivät enää epäile kykyjään

Sambialaiset nuoret oppivat vaikuttamiskeinoja ja esiintymistaitoja Taksvärkki ry:n hankkeessa, jossa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kasvaa roolimalleja.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.