Dublin-palautukset Italiaan jatkuvat sisäisistä siirroista huolimatta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Dublin-palautukset Italiaan jatkuvat sisäisistä siirroista huolimatta

Suomi ottaa sisäisten siirtojen kautta Italiasta pakolaisia mutta jatkaa silti myös palauttamista maahan.

Suomeen on tällä viikolla saapumassa kolmas eritrealaisten turvapaikanhakijoiden ryhmä EU:n sisäisten siirtojen kautta Italiasta. Samaan aikaan Suomi kuitenkin jatkaa Dublin-palautuksia Italiaan.

Italiaan on tänä vuonna poliisin tilastojen mukaan palautettu 76 henkilöä, joista 20 lokakuun aikana. Sisäisten siirtojen kautta on syksyn aikana vastaanotettu 63 henkilöä Italiasta, ja 21 henkilön vastaanottoa valmistellaan vielä tämän vuoden puolelle.

"Sisäisten siirtojen mekanismi on otettu käyttöön siksi, että on todettu, etteivät Italia ja Kreikka selviä turvapaikkahakemusten käsittelystä. Sisäisistä siirroista puhutaan solidaarisuusmekanismina, mutta onko se sitä, jos samaan aikaan lennätetään toisella koneella ihmisiä takaisin hakemuksista ylikuormittuneisiin maihin?" ihmettelee Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

Lehtisen mukaan tilanne kuvaa hyvin pakolaispolitiikan nykytilaa: päätöksiä tehdään sekä Suomessa että EU:ssa niin nopealla aikataululla, että kokonaisvaikutusten arviointiin ei jää aikaa.

"Suomen tulisi lopettaa Dublin-palautukset Italiaan kokonaan, jotta sisäisillä siirroilla olisi todellista vaikutusta", Lehtinen sanoo.

EU:n sisäisten siirtojen kautta siirretään 160 000 turvapaikanhakijaa Italiasta ja Kreikasta muihin EU-maihin kahden vuoden aikana. Suomi on sitoutunut vastaanottamaan 3 200 turvapaikanhakijaa. Toistaiseksi siirrot ovat koskeneet syyrialaisia ja eritrealaisia turvapaikanhakijoita, joiden todennäköisyys saada kansainvälistä suojelua on yli 75 prosenttia kaikissa EU-maissa.

Marraskuun loppuun mennessä sisäisiä siirtoja oli koko EU:n tasolla tehty vain 159. Dublin-palautuksia Suomesta Kreikkaan ei tehdä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia