Changemakerin Kadonneet eväät -kampanja vaatii liikakalastuksen lopettamista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Changemakerin Kadonneet eväät -kampanja vaatii liikakalastuksen lopettamista

Kalakantojen kestämätön pyynti uhkaa tyhjentää maailman meret sekä viedä kehittyvien maiden rannikkoseuduilla ruokaturvan ja toimeentulon.

(Kuva: Changemaker)

Kalakantojen kestämätön pyynti uhkaa tyhjentää maailman meret sekä viedä kehittyvien maiden rannikkoseuduilla ruokaturvan ja toimeentulon. Kansainvälinen yhteisö ole pystynyt puuttumaan ongelmaan. Tänään alkava Kadonneet eväät -kampanja vaatii Suomelta toimia rajoitusten asettamiseksi EU:n ulkopuolella tapahtuvalle kalastukselle.

Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker haluaa kampanjallaan kiinnittää huomiota kestämättömän kalastuksen ongelmiin ja kannustaa Suomea toimimaan laajemmin kestävän kalastuksen puolestapuhujana EU-areenoilla.

EU on yksi maailman suurimmista kalastajista. Merkittävä osa unionin saaliista tulee sen omien aluevesien ulkopuolelta. EU:n solmimiin kahdenvälisiin kalastussopimuksiin, joiden nojalla EU-alukset pääsevät kehittyvien maiden aluevesille, ei ole kirjattu sitovia enimmäispyyntirajoja kalansaaliille.

Liikakalastus on vakava ongelma, joka vaarantaa erityisesti kehittyvien maiden rannikkoseutujen ihmisten ruokaturvan ja mahdollisuuden toimeentuloon. Varoittava esimerkki kalakantojen romahduksen vaikutuksista yhteiskuntaan on nähtävissä Somaliassa, jossa ammattinsa ja toimeentulonsa menettäneet epätoivoiset kalastajat ovat ryhtyneet harjoittamaan merirosvousta.

"Olemme matkalla kohti tyhjiä valtameriä. EU:lla on kuitenkin todellinen mahdollisuus saada aikaan muutos. EU on jo tehnyt paljon kestävän kalastuksen eteen, mutta nykyiset toimet eivät vielä riitä pelastamaan kalakantoja", sanoo Changemakerin puheenjohtaja Ronja Karkinen.

Kadonneet eväät -kampanjan vetoomuksessa vaaditaan, että Suomi puuttuu liiikakalastukseen vaatimalla EU:ta kirjaamaan kahdenvälisiin kalastussopimuksiinsa sitovat enimmäispyyntimäärät. Kampanja näkyy vuoden aikana eri puolilla Suomea järjestettävissä tapahtumissa. Vetoomus luovutetaan vuoden lopussa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle.

Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka keskeisiä teemoja ovat rauha, velka ja ympäristö. Verkosto toimii Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia