Atomipommien uhreja muistetaan Suomessakin kynttilälyhdyin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Atomipommien uhreja muistetaan Suomessakin kynttilälyhdyin

Lauantaina 6.8. vietetään atomipommien uhrien muistopäivää eli Hiroshima-päivää. Hiroshima-päivän tilaisuuksia järjestetään eri puolella Suomea ja maailmaa. Helsingissä päivän päätapahtuma järjestetään Töölönlahdella klo 21 alkaen.

Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi-iskuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 77 vuotta. Yhdysvaltojen 6.8. ja 9.8.1945 pudottamat pommit tuhosivat japanilaiset kaupungit silmänräpäyksessä. Sadat tuhannet kuolivat ja vammautuivat. Hengissä selvinneet ja heidän jälkeläisensä kärsivät edelleen atomipommien seurauksista.

Viisi vuotta sitten saatiin vihdoin ydinaseiden kieltävä sopimus solmittua. Tähän mennessä sopimuksen on ratifioinut ja liittynyt 66 valtiota. Suomi ei ole sopimusta allekirjoittanut, mutta osallistui tarkkailijana kesällä ensimmäiseen sopimusosapuolten kokoukseen.

"Ydinaseet ovat joukkotuhoaseita, jollaisia kenelläkään ei pitäisi olla. Kuitenkin maailmassa on tälläkin hetkellä arviolta 14 000 ydinkärkeä", sanoo Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius, ja jatkaa: "Yksi Hiroshima-päivän tehtävistä on muistuttaa aseistariisunnan tärkeydestä. On meidän kaikkien tehtävä varmistaa, ettei ydinaseita enää koskaan käytetä eikä se ole asia jossa voi 'istua aidalla'. Suomen pitää liittyä ydinaseet kieltävään sopimukseen!", vaatii Rauhanliitto.

Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhreja muistetaan japanilaisen perinteen mukaan laskemalla kynttilälyhtyjä veteen. Tunnelmallinen rauhantapahtuma järjestetään Suomessa ainakin Helsingissä, Loviisassa, Maarianhaminassa, Närpiössä, Turussa, Vantaalla ja Vääksyssä.

Helsingissä Hiroshima-päivän päätilaisuus järjestetään perinteiseen tapaan Töölönlahdella, Oopperan amfiteatterilla. Tapahtuma alkaa klo 21 puheilla ja musiikilla. Puhujina ovat kirkkoherra Riikka Reina Kallion seurakunnasta ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra. Musiikista vastavat Harri Saksala-duo sekä Yuko Takeda. Kynttilälyhdyt lasketaan Töölönlahteen noin klo 22. Tapahtuman järjestävät Suomen Rauhanliitto, Svenska Fredsvänner i Helsingfors, Helsingin seurakuntayhtymä ja Töölön seurakunta yhteistyössä usean rauhanjärjestön kanssa.

Tapahtumalistan ja tiedotteen linkkeineen löydät Rauhanliiton verkkosivuilta.

Lisää uusi kommentti