Amnesty kuuli seksityöntekijöitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty kuuli seksityöntekijöitä

17 seksityöntekijää osallistui Amnesty Internationalin Suomen osaston järjestämään kuulemistilaisuuteen perjantaina 14.2.2014.

17 seksityöntekijää osallistui Amnesty Internationalin Suomen osaston järjestämään kuulemistilaisuuteen perjantaina 14.2.2014.

Amnesty kuuli seksityöntekijöitä osana aloittamaansa konsultaatioprosessia. Prosessin tarkoituksena on selvittää, miten Amnesty voi parhaiten toimia seksiä myyvien ihmisten oikeuksien turvaamiseksi.

Amnestyn kansainvälisen sihteeristön konsultaatioprosessia varten valmistelemassa taustapaperissa ehdotetaan, että Amnesty asettuisi tukemaan seksityön dekriminalisointia. Taustapaperin mukaan erilaiset prostituution kriminalisoinnit johtavat seksiä myyvien ihmisten marginalisoitumiseen ja lisäävät todennäköisyyttä häirinnän, väkivallan ja oikeuksien loukkauksien kohteeksi joutumiselle. Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön kannanmuodostus on vasta alussa.

Kuulemistilaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua suomen, englannin, thain ja venäjän kielillä. Tilaisuudessa seksityöntekijät pääsivät itse kertomaan alansa sääntelyyn liittyvistä ongelmista ja seksityön vaikutuksesta arkielämään.

Kuulemistilaisuus järjestettiin Pro-tukipisteen tiloissa.

Amnestyn seuraava konsultaatioprosessiin liittyvä keskustelutilaisuus pidetään lauantaina 22.3.2014. Tilaisuudessa panelistina myös Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen. Lisätietoja Tiina Oikariselta (040 833 1140) tai Amnestyn verkkosivuilta maaliskuun alussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia