Adventtikeräys tukee lasten koulutusta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Adventtikeräys tukee lasten koulutusta

Myanmarissa pelkästään maan luoteisosissa 140 000 ihmistä asuu pakolaisleireillä. Monet heistä ovat lapsia, joiden koulunkäynti on keskeytynyt.

Kirkon Ulkomaanavun Adventtikeräyksellä tuetaan tänä vuonna lasten mahdollisuutta koulutukseen. Köyhyys ja konflikti vaikuttavat monen lapsen tulevaisuuteen, kun koulu jää kesken.

Myanmarissa pelkästään maan luoteisosissa 140 000 ihmistä asuu pakolaisleireillä. Monet heistä ovat lapsia, joiden koulunkäynti on keskeytynyt.

12-vuotias Kyaw Naign Soe on onnekas, sillä hänellä on nyt mahdollisuus käydä koulua, vaikka konflikti keskeytti koulunkäynnin vuodeksi.

"En ole koskaan aiemmin saanut mitään koulutarvikkeita koulusta", kertoo Kyaw Naign Soe.

Uudessa koulussa lähellä leirillä olevaa kotia hän kaivaa koulukirjansa esille Kirkon Ulkomaanavun lahjoittamasta koululaukusta. Kirjojen lisäksi koululaiset saivat myös kyniä, pyyhekumin, vesipullon, varvassandaalit ja sadetakin.

Kyaw Naign Soe on onnekas. Monen lapsen koulunkäynti on katkennut yli kaksi vuotta kestäneen konfliktin takia. Osa heistä ei ole voinut koskaan käydä koulua. Köyhyys ja konflikti vaikuttavat monen lapsen tulevaisuuteen.

Adventtikeräyksen 2014 tuotolla Kirkon Ulkomaanapu tukee lasten oikeuksia päästä kouluun. Monen lapsen tulevaisuuden suunta voi muuttua, jos he pääsevät kouluun.

Pienillä asioilla, kuten koulutarvikkeilla voi olla ratkaiseva merkitys lapsen elämässä.

Keräykseen voi osallistua lähettämällä tekstiviesti LAHJOITUS numeroon 16499 (20 €) tai tilille IBAN: FI33 1572 3000 5005 04, viestiksi "Adventtikeräys"

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia