11 vuotta sotaa Syyriassa: Väkivalta ja lasten kärsimykset pitää edelleen huomioida | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

11 vuotta sotaa Syyriassa: Väkivalta ja lasten kärsimykset pitää edelleen huomioida

Yksitoista vuotta kestäneen konfliktin myötä lapset eri puolilla Syyriaa elävät edelleen katastrofaalisissa olosuhteissa epähygieenisillä ja turvattomilla leireillä, alttiina pommituksille ja ilmaiskuille. Lisäksi he kärsivät nälästä, sairauksista ja aliravitsemuksesta.

Pohjois-Syyriassa konflikti aiheuttaa edelleen siviiliuhreja ja pakottaa perheitä pakenemaan kodeistaan, toteaa Pelastakaa Lapset. Vuonna 2021 Pelastakaa Lapset ja sen kumppaniorganisaatio Hurras Network dokumentoivat 15 hyökkäystä kouluihin Syyrian luoteisosassa. Lokakuussa kolme lasta ja opettaja saivat surmansa hyökkäyksessä ollessaan matkalla kouluun. 

Eri puolilla maata 6,5 miljoonaa lasta tarvitsee humanitaarista apua, 2,5 miljoonaa lasta ei käy koulua ja 800 000 lasta kärsii aliravitsemuksesta. 

Tilannetta pahentaa syvä talouskriisi ja koronaviruspandemia. Keskeisten valuuttojen devalvaatio ja pula perushyödykkeistä vaikeuttavat osaltaan taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevien perheiden tilannetta Pohjois-Syyriassa.

Tavallisen ruokakorin hinta lähes kaksinkertaistui joulukuusta 2020 joulukuuhun 2021 mennessä. Tämä tarkoittaa, että vuoden loppuun mennessä tavallisessa kotitaloudessa käytettiin 41 prosenttia tuloista ruokaan, jotta voitiin varmistaa perheen selviytyminen. Noin 12 miljoonaa ihmistä, hieman enemmän kuin puolet väestöstä, kärsii puutteellisesta ruokaturvasta. 

Perheiden ruoan kulutus laskee ja useimmat perheet ovat pitkälti riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Monet perheet eri puolilla Syyriaa ovat joutuneet turvautumaan äärimmäisiin selviytymiskeinoihin, esimerkiksi lähettämällä lapset töihin.

Luoteis-Syyrian Idlibin Ma’arat Misrinissä asuva 12-vuotias Yousef* menetti molemmat vanhempansa erillisissä pommituksissa. . Ensimmäisessä pommituksessa hän menetti äitinsä ja vammautui itse pysyvästi. Poika päätyi pakenemaan kodistaan sisarustensa kanssa yhdeksän vuotta sitten.

– Olemme asuneet isoisäni talossa viimeisen kolmen vuoden ajan, mutta väkivallan ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi taloa ei ole saatu rakennettua valmiiksi, kertoo Luoteis-Syyrian Idlibin Ma’arat Misrinissä asuva 12-vuotias Yousef*  

– Minulla on vammoja jaloissani, koska kranaatti osui meihin ollessamme kotona. Isäni vei minua aiemmin sairaalaan [saadakseni hoitoa jaloilleni], mutta nyt ei ole enää ketään, joka tekisi niin. Haluaisin leikkiä ja juosta, mutta en kykene siihen. 

Pakolaisleirillä Idlibin maaseudulla elävä 13-vuotias Ahmed* on vanhin kymmenestä lapsesta. Hän työskentelee kaupassa koulupäivien jälkeen auttaakseen kustantamaan sisarustensa ruuat, koska heidän isänsä kuoli sairauteen kolme vuotta sitten. 

– Olen sisaruksista vanhin eikä meitä auta kukaan, joten työskentelen täällä, jotta pysymme hengissä. 

Ahmedin mukaan useimmat ihmiset hankkivat kaupasta ruokaa velaksi, ”kunnes he pääsevät töihin ja voivat maksaa velkansa. Jumala auttakoon ihmisiä.” 

Luoteis-Syyriassa kamppaillaan pahenevan vesipulan kourissa. Pelastakaa Lasten mukaan tämä johtuu kuivuudesta, merkittävien jokien vähäisistä vesimääristä ja käyttökelvottomasta, vaurioituneesta vesihuollon infrastruktuurista. 

Puhtaan juoksevan veden puutteesta johtuen monet äidit sinnittelevät ilman ruokaa voidakseen laittaa rahat juomaveteen. Pelastakaa Lapset suoritti äskettäin viidessä eri Luoteis-Syyrian yhteisössä selvityksen, jossa kartoitettiin muun muassa lasten ravitsemustilannetta. Lähes kolmannes selvitykseen osallistuneista imettävistä naisista kertoi, etteivät he voineet tuottaa riittävästi rintamaitoa vauvoilleen. Kun he onnistuivat siinä, maito oli usein heikkolaatuista. Samassa tutkimuksessa havaittiin, että 7 prosenttia 6–59 kuukauden ikäisistä lapsista kärsi vakavasta akuutista aliravitsemuksesta ja 13 prosenttia kohtalaisesta akuutista aliravitsemuksesta. 

– Yksitoista vuotta konfliktin alkamisen jälkeen Syyria ei ole edelleenkään turvallinen paikka lapsille, toteaa Pelastakaa Lasten Syyrian avustustoimia johtava Sonia Khush

– Väkivaltaisuuksien keskellä eläminen, suru ja menetykset, asuinseudulta pakoon lähteminen joissakin tapauksissa useita kertoja sekä näköalattomuus paremman tulevaisuuden suhteen – kaikki nämä ovat vaikuttaneet merkittävästi lasten mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Lasten täytyy saada elää rauhassa. Kaikki Syyrian lapset ansaitsevat tulevaisuuden. 

– Yksitoista vuotta konfliktia on järkyttävä asia. Kaikkien konfliktin osapuolten tulee lopettaa väkivalta, jotta lapsille voitaisiin varmistaa turvallinen ympäristö. Jotta kaikki lapset voivat selvitä, olla suojassa vaaroilta ja pärjätä elämässä, kansainvälisen yhteisön tulee lisätä välttämättömien elämää pelastavien tarvikkeiden ja palveluiden rahoittamista ja toimittamista, toteaa Khush.

Syyria Ukrainan sodan varjossa

Ukrainan konflikti on aiheuttanut maassa valtavaa tuhoa ja synnyttänyt YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan yhden lähihistorian nopeimmin kasvavan pakolaiskriisin.

– Vaikka huomio on nyt kiinnitettynä Ukrainan kriisiin, emme saa unohtaa konfliktista kärsiviä lapsia Syyriassa. Maailman pitää myös suojella ja auttaa Syyrian pakolaisia, sanoo Anne Haaranen, Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja.

Pelastakaa Lapset on työskennellyt Syyriassa vuodesta 2012 lähtien ja auttanut yli viittä miljoonaa ihmistä. Lukuun sisältyy yli kolme miljoonaa lasta eri puolilla maata. Pelastakaa Lasten ohjelmissa yhdistyvät humanitaarinen apu sekä ihmisten ja yhteisöjen toipumista edistävät toimet. Näihin sisältyvät lastensuojelu, koulutus, ruokaturva ja toimeentulo, vesihuolto ja hygienia sekä terveys ja ravitsemus.

Lisätietoja lasten tilanteesta: UNOCHA. Humanitarian Needs Overview: Syrian Arab Republic. Humanitarian Programme Cycle 2022

* Nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Auta Syyrian konfliktista kärsiviä lapsia

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia