Suomalaisen pakolaispolitiikan puoli vuosisataa – Chilen vallankaappauksesta tähän päivään
Alkamisaika
Päättymisaika
Seminaari 18.10.2023 klo 13–15 & 17–19
Tiedekulman Stage-lava / Striimi
50 vuotta sitten Kalevi Sorsan hallitus teki päätöksen ottaa vastaan Chilestä poliittisia pakolaisia. Suomeen heitä tuli alle 200, Ruotsiin saapui yli 11 000 chileläistä. Myös Suomessa chileläisillä oli kuitenkin iso näkyvyys ja vaikutus. He olivat ensimmäinen Euroopan ulkopuolelta saapunut merkittävä pakolaisryhmä maassamme. Chilen vallankaappaus ja pakolaisuus olivat osaltaan myös muuttamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja ihmisoikeuspolitiikkaa.
Seminaari keskittyy Chilen vallankaappaukseen 50 vuotta sitten, mutta pakolaisuutta käsitellään historian lisäksi myös nykypäivän näkökulmasta. Chileläisten jälkeen Suomeen saapui 1970-luvulla noin 500 venepakolaista Vietnamista ja tuhansia Afrikan sarven sotaa pakenevia somalialaisia 1990-luvun alussa. Myöhemmin isoja pakolaisryhmiä on tullut esimerkiksi Afganistanista, Irakista, Turkista ja Ukrainasta.
Erilaisten siirtolais- ja pakolaisryhmien vastaanotto ja sopeutuminen on Suomessa ollut erilaista. Seminaarissa pohditaan asiantuntijapuheenvuorojen ja paneelin kautta suomalaisen pakolaispolitiikan syntyä, muotoutumista ja kipukohtia sekä tämän päivän tilannetta.
Seminaari jakautuu kahteen osuuteen. Ensimmäisessä osassa klo 13–15 keskitytään chileläispakolaisten vastaanottoon, heidän omiin kokemuksiin sekä vaikutukseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Toisessa osassa klo 17–19 syvennytään Suomen pakolaispolitiikan pitkään linjaan – mikä on muuttunut 50 vuodessa, ja mikä taas ei?
Seminaari striimataan: linkki striimiin.
Tilaisuus on avoin kaikille eikä siihen ole ilmoittautumista. Tervetuloa!
Tilaisuuden järjestävät Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry, Chile50-ryhmä, Helsingin yliopisto, Suomen Tiedeseura, Suomen YK-liitto ja Suomen Pakolaisapu.
Tiedekulman esteettömyystiedot: Tiedekulma on esteetön tila ja esteetön sisäänkäynti sijaitsee Yliopistonkadun sekä Fabianinkadun kulmassa. Vessat ovat 2 ja K1 kerroksissa, näihin kerroksiin pääsee hissillä.
Ohjelma
Klo 13 Tilaisuuden avaus
- Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry
- Helsingin yliopisto
- Chilen suurlähetystö Suomessa
Klo 13.15–15 Alustukset ja keskustelu: Chileläispakolaiset suomalaisen pakolaispolitiikan historiassa
- VTT Matti Välimäki: ”Vuoden 1973 vastaanottopäätös osana suomalaisen pakolaispolitiikan pitkää kehitystä”
- Professori Jussi Pakkasvirta: ”Miten Chilen vallankaappaus muutti Pohjoismaita?”
- FM Adrian Soto: ”Chileläisenä Suomessa – sopeutuminen ja muutos”
Moderaattori: FT Maaria Seppänen
Klo 15–17 Tauko
Klo 17–19 Paneelikeskustelu: Suomen pakolaispolitiikka ennen ja nyt
- Toiminnanjohtaja Annu Lehtinen, Suomen Pakolaisapu
- Toiminnanjohtaja Tobias van Treeck, IOM Finland
- Berivan Suleiman, Vuoden pakolainen 2023
- FT, dosentti emeritus Alfonso Padilla
Moderaattori: Dosentti Erkki Tuomioja, Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ry