Maailma kylässä -festivaali | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailma kylässä -festivaali

Järjestäjä

Fingo

Paikkakunta

Verkkotapahtuma

Alkamisaika

Päättymisaika

Maailma kylässä -festivaali toteutuu tänä vuonna 29.–30.5.2021 virtuaalifestivaalina. Verkkotapahtumassa nähdään lukuisia konsertteja sekä maailmalta että Suomesta, ajankohtaisia dokumenttielokuvia, kymmeniä kantaaottavia puheenvuoroja, lastenohjelmaa ja messutapahtuma. Festivaalin teemana on tulevaisuus. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Mukana muun muassa maailman tunnetuimpiin persialaisen musiikin mestareihin kuuluvan Kayhan Lahorin konsertti, aiemmin YK:n erityisraportoijana toimineen Maina Kiain puheenvuoro ihmisoikeuksien tulevaisuudesta pandemian jälkeen, kansanedustaja Pirkka-Pekka Peteliuksen avaus kestävästä tulevaisuudesta sekä mm. dokumenttielokuvia.