Kansainvälinen testamenttipäivä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälinen testamenttipäivä

Järjestäjä

Suomen UNICEF

Paikkakunta

Helsinki

Alkamisaika

Päättymisaika

Kansainvälisenä testamenttipäivänä perjantaina 13. syyskuuta klo 11–16 Helsingin Kansalaistorille parkkeeraa UNICEF-bussi, joka tarjoaa tietoa testamenttilahjoittamisesta.

Suomen UNICEFin järjestämässä tapahtumassa on tavattavissa testamenttilahjoittajia ja -asiantuntijoita. Mukana on myös UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs, näyttelijä Eija Ahvo, joka päätti hiljattain muistaa UNICEFia testamentissaan.

Tilaisuudessa ratkeaa kesällä alkanut ristikko-kisa, jossa voittaja palkitaan vuoden kahveilla. Myös lapsille on luvassa hauskaa tekemistä.
Kiinnostus testamenttilahjoittamiseen kasvussa

IROResearch Oy:n vuonna 2018 teettämässä tutkimuksessa kolmasosa suomalaisista kertoi harkinneensa tai voivansa harkita testamenttilahjoittamista. Suomen UNICEF on saanut testamenttilahjoituksia jo usean vuosikymmenen ajan. Järjestön oma bussi kiertää kesäisin Suomea tekemässä testamenttilahjoittamista tutuksi.

Tarkemmat tiedot:  

  • UNICEF-bussi on perjantaina 13.9. klo 11–16 Helsingin Kansalaistorilla (Musiikkitalon ja Keskuskirjasto Oodin välissä oleva torialue)
  • UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs, näyttelijä Eija Ahvo on tavattavissa klo 14–16
  • Asianajotoimisto Hannes Snellmannin asianajaja on paikalla klo 14–15
  • Ristikkokisan voittaja palkitaan klo 16
  • Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.