EU:n kriisinhallinnan tulevaisuuden haasteet -seminaari | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU:n kriisinhallinnan tulevaisuuden haasteet -seminaari

Järjestäjä

Kriisinhallintakeskus – CMC Finland

Paikkakunta

Helsinki

Alkamisaika

Päättymisaika

Laajan turvallisuuden verkosto WISE, Kriisinhallintakeskus CMC, Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT ja Poliisiammattikorkeakoulu järjestävät jälleen syyskuussa vuosittaisen seminaarin kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Seminaarin aiheena on tällä kertaa voimakkaassa kehityksessä oleva EU:n kriisinhallinta.

Unionin siviilikriisinhallintaa päivitetään ja ajanmukaistetaan niin sanotussa kompaktiprosessissa, minkä myötä jäsenmaat ovat sitoutuneet lisäämään panostustaan siviilikriisinhallintaan. Uudistuksella pyritään muun muassa syventämään siviilikriisinhallinnan ja jäsenmaiden oikeus- ja sisäasiaintoimijoiden yhteistyötä. Tästä kumpuaa myös uusia, esimerkiksi muuttoliikkeeseen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä tavoitteita.

Mutta onko uudistuksen vaarana kriisinhallinnan perusajatuksen eli paikallisten ongelmien ensisijaisuuden unohtaminen? Mikä merkitys kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on kriisinhallinnan uudistamisessa? Entä rajoittuuko käynnissä oleva uudistus liikaa siviilikriisinhallintaan vai tulisiko myös sotilaallista kriisinhallintaa ajatella uudelleen? Mikä on EU:n puheenjohtajamaana toimivan Suomen näkemys käynnissä olevasta kehityksestä?

Ohjelma puhujineen julkaistaan pian.

Ilmoittautua voi jo nyt osoitteeseen info@widersecurity.fi