Anote's Ark – ilmainen elokuvailta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Anote's Ark – ilmainen elokuvailta

Järjestäjä

Suomen YK-liitto

Paikkakunta

Helsinki

Alkamisaika

Päättymisaika

Mitä tapahtuu, kun meri on nielaisemassa kokonaisen kansan? Ilmastonmuutoksen ankarien realiteettien myötä, Kiribatin on löydettävä ratkaisu tähän. Dokumentti punoo yhteen kaksi liikuttavaa tarinaa upean elokuvataiteen keinoin: presidentti Tong punnitsee erilaisia vaihtoehtoja, puolustaen maatansa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa vaatimalla, että ilmastonmuutos tunnustetaan kiireelliseksi ihmisoikeuskysymykseksi ja jopa tutkimalla mahdollisuutta rakentaa vedenalaisia kaupunkeja.

Samalla tutustumme Sermaryyn: välittävään ja teräväpäiseen kuuden lapsen nuoreen äitiin, joka selviytyy jokaisesta esteestä huumorin avulla. Hän on kuitenkin vaikean päätöksen edessä: lähteäkö turvaan Uuteen-Seelantiin ja aloittaa uusi elämä siellä, ja jättää kotinsa ja kulttuurinsa taakseen?  Pelissä ovat Sermaryn perheen, Kiribatin kansan ja 4000 vuotta vanhan kiribatilaisen kulttuurin säilyminen; silti tarina toimii myös varoittavana esimerkkinä kaikille kansoille, jotka elävät nousevan merenpinnan armoilla.

Elokuvan jälkeen käydään keskustelu, jonka aikana yleisö voi esittää kysymyksiään panelisteille. Mukana keskustelussa on kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n maajohtaja Simo Kohonen ja Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

Elokuvanäytös on ilmainen, mutta vaatii ilmoittautumisen.

Huom! Valitettavasti YK-kino joutuu ylibuukkaamaan liian monen no-show:n takia. Lippu ei siis takaa istumapaikkaa - tule ajoissa.

Elokuvan kieli: englanti. Englanninkielinen tekstitys.

Kesto: 1h 17min

Katso traileri  https://unric.us1.list-manage.com/track/click?u=2044b892348c3f52aff9ff8d6&id=00012dce59&e=420b6fafe3

Aika: 22.10.2019 17:00–19:00
Osoite: Tiedekulja, Yliopistonkatu 4
Paikkakunta: Helsinki
Tapahtuman kieli: Suomi
Maksu: ilmainen
Järjestäjä: UNRIC, Tiedekulma sekä Suomen YK-liitto