Rekkoja sokeriruokotehtaan edustalla

Kuuba alkaa valmistaa bioenergiaa sokeriruo'osta

Kuuba haluaa vähentää riippuvuuttaan öljystä. Tavoitteena on tuottaa lähes neljännes energiasta uusiutuvilla vuonna 2030. Yksi keino on hyödyntää maan sokeriruokovarantoja.
Kaksi naista ja lapsi taustallaan turvesuo

Naiset ennallistavat soita Filippiineillä

Metsien kaataminen on kuivattanut turvasoita Filippiinien Leyten saarella. Kokonainen elämänmuoto on vaarantunut, mutta nyt uudessa hankkeessa koulutetaan naisia pelastamaan suot ja samalla torjumaan ilmastonmuutosta.
Korkeita rakennuksia vedenrajassa Intiassa

Brexit saa britit haikailemaan menneitä – Monella on ruusuinen käsitys siirtomaa-ajasta

Britanniassa on esitetty suhteiden elvyttämistä entisiin siirtomaihin korvikkeeksi EU-jäsenyydelle. Taustalla on usko siihen, että siirtomaapolitiikassa oli kyse kansainvälisestä vastuunkannosta ja köyhien maiden kehittämisestä. Taloustutkijat Jomo Kwame Sundaram ja Anis Chowdhury osoittavat Intian esimerkin avulla, että todellisuus on päinvastainen.
Ihmisiä ja banaaniterttuja torilla

Nuoria patistetaan maatalouden pariin Nigeriassa – Lawrence Aferen perhe epäili noituutta, kun maatalous kiinnosti öljyalaa enemmän

Nigerialla on valtava haaste sekä väestönsä ruokkimisessa että työllistämisessä. Lawrence Aferen mukaan ratkaisu tilanteeseen on nuorten houkuttelu viljelemään maata. Hänen perustamansa perustama Springboard-yritys yhdistää luomuviljelijöitä sosiaalisen median välityksellä.
Pilvenpiirtäjän yläosa, NBC:n logo

Ulkomaiden osuus Yhdysvaltain uutisissa kutistuu – Jemen sai viime vuonna kolmella kanavalla tv-aikaa 20 minuuttia

Tuoreen tutkimuksen mukaan viime vuonna ulkomaanuutisten osuus kolmen tärkeimmän uutiskanavan sisällöistä osuus oli mittaushistorian pienin. ”Uutisagenda on pinnallinen, sensaatiohakuinen ja yhä enemmän sisäänpäin kääntynyt”, sanoo tutkimuksen tehnyt Andrew Tyndall.
Surinamen presidentti Desiré Delano Bouterse istuu nojatuolissa

Suriname lupaa pitää metsäpeitteensä 93 prosentissa, mutta ei ilmaiseksi – Metsäiset kehitysmaat haluavat suuremman osan ilmastorahoituksesta

Suriname torjuu ilmastonmuutosta suojelemalla metsiään. Maan presidentti kuitenkin varoittaa, ettei se pysty jatkamaan ilmaiseksi metsien suojelua. Maailman metsäisimmät kehitysmaat järjestivät helmikuussa kokouksen, jossa ne vaativat lisärahoitusta voidakseen säilyttää metsänsä.
Äänestyskoppi ja äänestäjiä Kongossa

Kongon vaalit olivat pettymys naisille – ”Poliittinen vehkeily on kongolaisille aivan liian tuttua”

Naisten oli vaikea pärjätä Kongon viime vuoden vaaleissa muun muassa köyhyyden takia, kirjoittaa maan naisliikkeen johtoon kuuluva Justine Masika Bihamba. Hänen mukaansa ”pienten herrakerhojen” kulissientakaiset sopimukset ovat sulkeneet naiset ulos päätöksenteosta ja pitäneet heidän asemansa yhteiskunnassa huonona.
Kaivosyhtiön rakennuksia kukkulan juurella

Ylikansalliset kaivosyhtiöt valtaavat alaa Keski-Amerikassa

Kaivosyhtiöiden toiminta on viime vuosikymmeninä kiihtynyt monissa Keski-Amerikan maissa. El Salvador kielsi kaiken louhinnan maaliskuussa 2017, mutta muissa maissa kiistat jatkuvat. Guatemalan San Rafael Las Floresissa asukkaat syyttävät kaivosta elinkeinonsa sekä vesien ja luonnon turmelemisesta.
Oranssi kukka ruohikossa

Onko kestävä kehitys uutta kolonialismia?

On ironista että länsimaat johtavat nyt maailmaa kestävään kehitykseen, kun lähes koko maailma aiemmin omaksui niiltä talousmallin, joka on johtanut ylikulutukseen ja luonnonvarojen ryöstöön, kirjoittaa Eco-Business-sivuston kirjeenvaihtaja Zafirah Zein.
Taivaalla lentävä robottilennokki

Droonit auttavat tansanialaisia pienviljelijöitä saamaan rahoitusta

Tansanialaisilla maanviljelijöillä on vaikeuksia saada pankkilainaa, koska heiltä puuttuvat tarvittavat vakuudet, kuten paperit maanomistuksesta. It-yrittäjä Rose Funja keksi ratkaisuksi paikkatietojärjestelmän, johon robottilennokit keräävät tietoja.
Pääsiäissaarten kivipatsaita

Pääsiäissaarilla etsitään ratkaisuja ilmastonmuutokseen – Korallien ja ikivanhojen kivipatsaiden kohtalo huolettaa asukkaita

Chilelle kuuluvan Pääsiäissaaren rannikolla merivesi on jo 5–6 astetta lämpimämpää kuin sen kuuluisi olla. Maassa on perustettu muun muassa Latinalaisen Amerikan laajin rannikonsuojeluohjelma.
Viisi naista kanoja sylissään

El Salvadorissa etsitään maaseudulta amerikkalaisen unelman korvaajaa

Miljoonat elsalvadorilaiset ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin, mutta osa myös joutuu palaamaan takaisin. Uusi hanke kannustaa etsimään elantoa maaseudulta. Yhdysvalloista palanneen Lorena Mejían yhdistys kasvattaa kanoja.
Ihmisiä kadulla ja bussi

Eritrean ja Etiopian sopu on lisännyt liikennettä rajan molemmin puolin – ”Tapasin isäni ensi kerran 26 vuoteen”

Yhä useammat eritrealaiset ja etiopialaiset ovat päässeet vierailemaan toistensa luona sen jälkeen, kun maat solmivat sovun viime kesänä. Moni eritrealainen hakee kuitenkin edelleen Etiopiasta turvapaikkaa, sillä maan ihmisoikeustilanne on ennallaan.
Hennatatuoidut kädet rannerenkaissa

Pula naisista lisää ihmiskauppaa Kiinassa ja Intiassa – Kauppias on usein oma sukulainen

Kiinassa ja Intia on miehiä kymmeniä miljoonia enemmän kuin naisia. Siksi morsiamista on kova pula. ”Naisista on tullut kauppatavaraa, joka on niin kysyttyä, että ihmiset ovat valmiita väkivaltaan sen vuoksi”, kertoo Human Rights Watchin vanhempi tutkija Heather Barr.
Nainen katsoo koristeltua raja-aitaa Meksikossa

Meksiko avasi rajansa siirtolaisille – Tulijat saavat vuoden oleskeluluvan ja mahdollisuuden tehdä töitä

Meksiko avasi tammikuussa rajansa tuhansille ihmisille, jotka pakenevat Keski-Amerikan maiden väkivaltaa ja köyhyyttä. Taustalla on uuden presidentin Andrés Manuel López Obradorin politiikka.
Ruokalautasia piteleviä ihmisiä

Moni vakava kriisi jää uutispimentoon

Media ei kerro monista humanitaarisista kriiseistä, sillä uutisointi niistä on kallista, kirjoittaa asiaa selvittänyt tutkija Martin Scott. Uutisointi on tärkeää, sillä jos kriisi pääsee otsikoihin, se avaa avunantajien kukkaronnyörit.
Valokuvakyltti pariskunnasta mielenosoittajien keskellä

Lehdistönvapaus murenee monissa Itä-Euroopan maissa – Unkarissa mediasta on tullut hallituksen jatke, varoittaa asiantuntija

Toimittajiin kohdistuvat sanalliset hyökkäykset ja uhkaukset sekä mediaa arvostelevat verkkokeskustelut käyvät itäisen Euroopan maissa koko ajan aggressiivisemmiksi, sanoo International Press Instituten varapuheenjohtaja Beata Balogova. EU:n painostus voisi auttaa, mutta varmaa se ei ole.
Vehnäntähkiä

Tehomaatalous kuristaa perheviljelmiä Argentiinassa

Argentiinassa on noin 250 000 perhetilaa, ja niillä on tärkeä rooli maan ruuantuotannossa. Viime vuosina maassa on suosittu tehomaataloutta, mutta pientiloja on alkanut kiinnostaa luomuviljely.
Nainen kahvilatiskin takana

Reilu matkailu yleistyy Etelä-Afrikassa – ”Toivon, että tulevaisuudessa vastuullinen matkailu ei ole mitään erikoista”

Etelä-Afrikka on myöntänyt reilun matkailun sertifikaatin kymmenille yrityksille vuodesta 2010 alkaen. Pöytävuoren juurella sijaitseva reilu hostelli tukee henkilökunnan koulutusta, pyrkii ympäristöystävällisyyteen ja maksaa palkkaa yli kaksi kertaa minimipalkan verran.
Tilaa aihepiirin Suomen IPS RSS-syöte