Solidaarisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Solidaarisuus

Osoite

Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki

Puhelinnumero

010 501 2120

Solidaarisuus (Kansainvälinen solidaarisuussäätiö) on vuonna 1970 perustettu kansalaisjärjestö, joka toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita Keniassa, Somalimaassa ja Etiopiassa. Olemme asiantuntijoita tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa työssä sekä naisten toimeentulon edistämisessä. Vuonna 2021 tavoitimme työllämme lähes 82 000 ihmistä.

Solidaarisuus mukana työväen musiikkitapahtumassa

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Solidaarisuus mukana työväen musiikkitapahtumassa

Solidaarisuus on jo kolmannen kerran mukana Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella 25.- 26.7.2014.

"Nicaraguan tilanne ei vain vallanpitäjien syytä"

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

"Nicaraguan tilanne ei vain vallanpitäjien syytä"

Myös nicaragualaisten oma välinpitämättömyys on syynä siihen, että demokratia on maassa kaventunut, sanoo osuuskunta-aatteen nimiin vannova Ingrid Soza.

Solidaarisuusteot-kampanja innostaa ihmisiä tukemaan toisiaan

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Solidaarisuusteot-kampanja innostaa ihmisiä tukemaan toisiaan

Kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden uusi Solidaarisuusteot-kampanja haastaa kaikki mukaan todistamaan, että valtaosa ihmisistä niin Suomessa kuin maailmalla on solidaarisia.

Solidaarisuus selvittää Tradekan tuella nicaragualaisen hunajan tuontia Suomeen

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Solidaarisuus selvittää Tradekan tuella nicaragualaisen hunajan tuontia Suomeen

Solidaarisuus selvittää tänä vuonna Osuuskunta Tradeka-yhtymän tuella, löytyykö nicaragualaiselle Reilun kaupan hunajalle ja luomuhunajalle markkinoita Suomessa.

Koulutettu äiti uskaltaa sanoa silpomiselle "ei"

Logo, jossa lukee Afrikan sarvi.

Koulutettu äiti uskaltaa sanoa silpomiselle "ei"

Asenteisiin vaikuttaminen on pitkäjänteistä puurtamista, mutta tulokset antavat toivoa ja vaikutukset heijastuvat yli sukupolvien, kirjoittaa Anna-Sofia Joro.

Tutkija: Ugandan naisliike on nyt erittäin vahvoilla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Tutkija: Ugandan naisliike on nyt erittäin vahvoilla

Sukupuolten tasa-arvosta Ugandassa pitää kiittää naisliikkeen nousua, toteaa Suomessa vieraillut tutkija.

Kuivuus tekee vedestä kauppatavaraa

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Kuivuus tekee vedestä kauppatavaraa

Kenellä on oikeus veteen, kysyy Solidaarisuuden Somalimaan maakoordinaattori Airi Kähärä.

Näkökulma: Äidit hyvinvoinnin keskiössä

Näkökulma: Äidit hyvinvoinnin keskiössä

Tieto on avain hyvinvoivaan äitiyteen, kirjoittaa Solidaarisuuden tasa-arvokoordinaattori Milla Mäkinen.

Kommentti: Ilmastonmuutos on pysäytettävä

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Kommentti: Ilmastonmuutos on pysäytettävä

Ugandalainen Betty Mwanje pelkää, että ilmastonmuutos tekee hänen kotimaastaan pian mahdottoman asua.

Tilaa aihepiirin Solidaarisuus RSS-syöte