Solidaarisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Solidaarisuus

Osoite

Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki

Puhelinnumero

010 501 2120

Solidaarisuus (Kansainvälinen solidaarisuussäätiö) on vuonna 1970 perustettu kansalaisjärjestö, joka toteuttaa kehitysyhteistyöhankkeita Keniassa, Somalimaassa ja Etiopiassa. Olemme asiantuntijoita tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa työssä sekä naisten toimeentulon edistämisessä. Vuonna 2021 tavoitimme työllämme lähes 82 000 ihmistä.

Missä on maailman napa?

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Missä on maailman napa?

Ajatus siitä, että meidän tulee ensin ratkaista omat ongelmamme, ennen kuin autamme muita ratkaisemaan heidän ongelmiaan, ei istu nykymaailmaan, kirjoittaa Milla Mäkinen.

Kun aseet vaihtuvat koulutukseen

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Kun aseet vaihtuvat koulutukseen

Timo Soinin mukaan pakolaisia pitää auttaa heidän omassa kotimaassaan. Somalimaassa työskentelevä Airi Kähärä on samaa mieltä ja ihmettelee kehitysyhteistyöleikkauksia.

Kansalaisjärjestöt Suomen vientivaltti

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Kansalaisjärjestöt Suomen vientivaltti

Kansalaisyhteiskunnat ovat avainasemassa demokraattisessa ja kestävässä kehityksessä. Niiden rooli jäi kuitenkin hyvin ohueksi eduskunnan ja ulkoasiainministeriön tilaamassa Ritva Reinikan Suomen kehitysyhteistyön tilaa koskeneessa selvityksessä.

Kehitysjärjestöt Toivakalle: Leikkaukset kohtalokkaita miljoonille ihmisille

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Kehitysjärjestöt Toivakalle: Leikkaukset kohtalokkaita miljoonille ihmisille

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajat vetoavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakkaan ja hallituspuolueiden puheenjohtajiin maailman köyhimpien puolesta ja muistuttavat, että suomalaiset tekevät järjestöissä arvokasta työtä kaikkein köyhimpien hyväksi.

Ihmisen arvo

Ihmisen arvo

Talouskasvu ei synny maanosia ja ihmisiä eristämällä vaan sisäistämällä se, että olemme kaikki samassa Välimerta ylittävässä veneessä, kirjoittaa Milla Mäkinen.

Näkökulma: "Minun paikkani on täällä"

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Näkökulma: "Minun paikkani on täällä"

Euroopasta takaisin kotimaahansa palanneet somalimaalaiset ovat päätyneet jopa ministereiksi asti.

Solidaarisuuden hallitukselle uusi puheenjohtaja

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Solidaarisuuden hallitukselle uusi puheenjohtaja

Yli 40 vuoden ajan kansalaisaktivistina eri järjestöissä toiminut Folke Sundman on valittu Solidaarisuuden uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi.

Mihin kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä tarvitaan?

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Mihin kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä tarvitaan?

Järjestöissä on yhteensä noin 15 miljoonaa henkilöjäsentä eli kolminkertaisesti Suomen väestömäärä, muistuttaa Milla Mäkinen.

Hyvästi Afrikka -dokumenttielokuva on valittu kansainväliseen kilpasarjaan

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Hyvästi Afrikka -dokumenttielokuva on valittu kansainväliseen kilpasarjaan

"Dokumenttielokuvassa on kauniilla tavalla yhdistetty inhimillinen tarina ja yhteiskunnallinen viesti", kommentoi Solidaarisuuden kunniapuheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen.

Tilaa aihepiirin Solidaarisuus RSS-syöte