Peruste | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Peruste

Osoite

Puhelinnumero

Peruste on Vasemmistofoorumin julkaisusarja.

Vaatetusalan on otettava ammattiliitot mukaan yritysvastuuseen

Vaatetusalan on otettava ammattiliitot mukaan yritysvastuuseen

Yksikään suomalainen yritys ei ole jäsenenä yhdessäkään järjestöjohtoisessa yritysvastuualoitteessa, muistuttaa Outi Moilala.

Rukoilemalla lukutaitoa ja demokratiaa?

Rukoilemalla lukutaitoa ja demokratiaa?

Kehityspolitiikan taustalla vaikuttavista arvoista olisi käytävä avointa keskustelua – olivat arvot sitten uskonnollisia tai maallisia, kirjoittaa Pii Telakivi.

En tahdo 2013

En tahdo 2013

Avioliitto on edelleen huono poliittinen päämäärä, kirjoittaa Atlas Saarikoski.

Euroopan unionin ristiriitainen ihmisoikeuspolitiikka

Euroopan unionin ristiriitainen ihmisoikeuspolitiikka

Ihmisoikeuksien on katsottu toteutuvan Euroopassa paremmin kuin muualla maailmassa. Tätä perinteistä ajattelutapaa on syytä ravistella, kirjoittaa Hanna Tuominen.

Ecuadorin ehdotus: palkitaan siitä, että öljyä ei porata

Ecuadorin ehdotus: palkitaan siitä, että öljyä ei porata

Aloite Yasunin kansallispuiston suojelemiseksi on yhdistänyt sosiaaliset ja ekologiset tavoitteet, mutta kriitikoista se ei ratkaise ongelmia vaan pelkästään siirtää niitä, kirjoittaa Raisa Musakka.

Tilaa aihepiirin Peruste RSS-syöte