Ilmasto.org | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmasto.org

Osoite

Puhelinnumero

Ilmasto.org-sivustolla käsitellään monipuolisesti ja ymmärrettävästi ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Sivusto ei ole Maailma.netin jäsen.

Ilmastonmuutos hävittää jo eliölajeja

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Ilmastonmuutos hävittää jo eliölajeja

Yli 800 tutkimusta kokoavan katsauksen mukaan eläin- ja kasvilajit ovat alkaneet hävitä tai muuttua ilmastonmuutoksen vuoksi luultua aiemmin. Ainakin 70, lähinnä vuorilla asuvaa sammakkolajia on kuollut sukupuuttoon ilmastonmuutoksen vuoksi.

Grönlannin jäätiköiden sulaminen kiihtynyt

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Grönlannin jäätiköiden sulaminen kiihtynyt

NASA:n tutkijat varoittivat Grönlannin jäätiköiden sulamisvauhdin kaksinkertaistuneen viimeisten viiden vuoden aikana. NASA:n tutkijat analysoivat ensimmäistä kertaa suoria, tarkkoja satelliittimittauksia. Tähän saakka Grönlannin jäätiköiden sulamisen mittaaminen on ollut epätarkkaa ja pohjautunut pitkälti nopeuteen, jolla jäätiköt uppoavat mereen.

EU:n ja Yhdysvaltojen ilmastodialogissa ei puhuttu Kiotosta

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

EU:n ja Yhdysvaltojen ilmastodialogissa ei puhuttu Kiotosta

EU ja Yhdysvallat neuvottelivat ilmastokysymyksistä Helsingissä 24.–25. lokakuuta. EU ja Yhdysvallat eivät ole käyneet ministeritason ilmastokeskustelua sen jälkeen, kun Yhdysvallat kieltäytyi ratifioimasta Kioton pöytäkirjaa. Yhdysvallat ei halua vieläkään sitoutua tiettyihin päästörajoituksiin.

Kalifornialle päästökatto

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Kalifornialle päästökatto

Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger vahvisti 27. syyskuuta Yhdysvaltojen ensimmäisenä osavaltiona suunnitelman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Tavoitteena on vähentää osavaltion päästöjä vuoden 1990 tasolle vuoteen 2020 mennessä, mikä tarkoittaa 25 prosenttia nykyisistä päästöistä.

Ilmastonmuutos levittänyt todennäköisesti malariaa Itä-Afrikassa

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Ilmastonmuutos levittänyt todennäköisesti malariaa Itä-Afrikassa

Ilmastonmuutoksella näyttäisi olevan vaikutus malarian leviämiseen Itä-Afrikassa. Pienilläkin lämpötilanmuutoksilla on havaittu olevan suuri vaikutus sääskipopulaatioon, Michiganin yliopiston tutkijaryhmä on osoittanut. Runsaimpien malariaesiintymien alueilla lämpötila on noussut puoli astetta alle 20 vuoden aikana.

Ilmaston lämpeneminen nopeutuu, lumiraja Rovaniemelle

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Ilmaston lämpeneminen nopeutuu, lumiraja Rovaniemelle

Maapallon keskilämpötilan ennustetaan nousevan 2,5-4,1 astetta kuluvan vuosisadan aikana. Merenpinta nousee vuosisadassa noin 20-30 senttiä. Ilmaston lämpeneminen johtaa merkittäviin muutoksiin sääolosuhteissa sekä kasvillisuusvyöhykkeiden siirtymiseen. Näin ennustaa saksalaisen Max Planck -instituutti mallinnuksesaan hallitusten väliselle ilmastopaneelille.

Tutkija: Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ehkä pian mahdotonta

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Tutkija: Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ehkä pian mahdotonta

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tutkijan mukaan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen alkaa pian olla mahdotonta. Tutkija pitää jo yhden asteen nousua erittäin vaarallisena, erityisesti merenpinnan nousun kannalta. Ilmastonmuutokseen torjumiseen on kuitenkin hyviä keinoja, tutkija korostaa.

Tuulivoiman rakennusennätys EU:ssa vuonna 2005

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Tuulivoiman rakennusennätys EU:ssa vuonna 2005

Euroopan unionissa rakennettiin tuulivoimaa ennätystahtiin vuonna 2005, kertoo Ilmastosivut. Euroopan tuulivoimayhdistyksen julkaisemien tilastojen mukaan tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvoi 18 prosenttia vuonna 2005. Tuulivoimalla tuotetaan 2,8 prosenttia unionin vuotuisesta sähkönkulutuksesta.

NASA: 2005 ennätyslämmin vuosi

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

NASA: 2005 ennätyslämmin vuosi

Yhdysvaltain avaruushallinnon NASA:n mukaan vuosi 2005 oli lämpimin koskaan mitattu. NASA:n lausunnossa todettiin, että erityisesti arktisilla alueilla oli poikkeuksellisen lämmintä. Viisi lämpimintä vuotta sen jälkeen, kun lämpötiloja alettiin mitata 1890-luvulla, ovat viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, mittauksen tehneestä tutkimuskeskuksesta kerrotaan.

Tilaa aihepiirin Ilmasto.org RSS-syöte