Finnwatch | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Finnwatch

Osoite

Puhelinnumero

Finnwatch tarkkailee suomalaisten ja Suomeen vahvasti sidoksissa olevien yritysten toiminnan vaikutuksia kehitysmaissa. Järjestön taustavoimina on joukko suomalaisia kehitys-, ay- ja ympäristöjärjestöjä. Finnwatch ei ole Maailma.netin jäsen.

Yritysvastuun edistäminen kompastelee Suomessa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Yritysvastuun edistäminen kompastelee Suomessa

Pakkotyöllä teetetyn ananasmehun kaltaisista yritysvastuurikkomuksista puhutaan yhä enemmän, mutta sitova yritysvastuusääntely antaa odottaa itseään. Järjestöjen mukaan Suomi ei tee tarpeeksi yritysvastuun edistämiseksi.

Järjestöjen Pöyry-kantelu kaatui

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestöjen Pöyry-kantelu kaatui

Järjestöt ovat pettyneitä työ- ja elinkeinoministeriön päätökseen, jonka mukaan konsulttiyhtiö Pöyry ei rikkonut kansainvälisiä yritysvastuuohjeita kiistellyssä Laosin patohankkeessa.

"Olisin voinut kuolla vuosia sitten"

Andy Hall

"Olisin voinut kuolla vuosia sitten"

Thaimaassa kunnianloukkaussyytteen saanut siirtolaisuustutkija Andy Hall muistuttaa, että moni paikallinen aktivisti kokee häntä kovemman kohtalon.

Kansainvälinen ay-liike seisoo Andy Hallin takana

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kansainvälinen ay-liike seisoo Andy Hallin takana

Ammattiyhdistysliikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC on ilmaissut huolensa Finnwatchille selvityksen kirjoittaneen tutkijan ajojahdista Thaimaassa.

Järjestöt ja OECD yhtä mieltä: Veronkierto kuriin

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestöt ja OECD yhtä mieltä: Veronkierto kuriin

Monikansallisten yritysten verotusta koskevat säännöt ovat vanhentuneita ja toimimattomia, sanovat järjestöt ja OECD.

Finnwatchin tutkijan oikeudenkäynti käynnistynyt Bangkokissa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Finnwatchin tutkijan oikeudenkäynti käynnistynyt Bangkokissa

Natural Fruit -yhtiön nostama syyte siirtolaistutkija Andy Hallia vastaan on Finnwatchin mukaan perusteeton.

Kiinasta alihankkivilla suomalaisfirmoilla edelleen parannettavaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kiinasta alihankkivilla suomalaisfirmoilla edelleen parannettavaa

Finnwatchin viimekesäinen raportti sai yhtiöt ryhdistäytymään, mutta Hong Kong -ketju herättää edelleen huolta.

Kolumni: Turpa kiinni

Logo, jossa lukee Finnwatch.

Kolumni: Turpa kiinni

Ihmisoikeuspuolustajien, ay-aktiivien ja toisinajattelijoiden vaientaminen lisääntyy jatkuvasti, kirjoittaa Sonja Vartiala.

Tilaa aihepiirin Finnwatch RSS-syöte