Fingo | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fingo

Osoite

Lintulahdenkuja 10 (2. krs),
00500 Helsinki

Puhelinnumero

+358 50 317 6690

Fingo on 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija. Fingo syntyi Kehyksen ja Kepan yhdistyttyä vuonna 2018.

Nyt etsitään Vuoden maailmanparantajaa – luvassa 1 000 euron palkinto

Logo, jossa teksti fingo.

Nyt etsitään Vuoden maailmanparantajaa – luvassa 1 000 euron palkinto

Vuoden maailmanparantaja -palkinto jaetaan tänä vuonna historiallisesti ensimmäistä kertaa. Palkinnon arvo on tuhat euroa. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 16.5. asti. Palkinnon myöntää suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo.

Kehitysjärjestöt puoliväliriihestä: Leikkausten ei tule kohdistua maailman köyhimpiin ihmisiin

Logo, jossa teksti fingo.

Kehitysjärjestöt puoliväliriihestä: Leikkausten ei tule kohdistua maailman köyhimpiin ihmisiin

Hallitus linjasi puoliväliriihessä 35 miljoonan euron leikkauksista ulkoministeriön hallinnonalaan vuodesta 2023 alkaen. ”Tarvitsemme koronapandemian keskellä globaalia vastuunkantoa enemmän kuin vuosikymmeniin”, sanoo Fingon kehityspolitiikan asiantuntija Sonja Hyötylä.

Järjestöt: Verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta lisättävä kehysriihessä

Logo, jossa teksti fingo.

Järjestöt: Verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta lisättävä kehysriihessä

Kansalaisjärjestöjen julkaisema kannanotto toivoo kehysriihen veropäätöksiltä oikeudenmukaisuutta.

Afrikka-strategia saa kehitysjärjestöiltä kritiikkiä, mutta myös kiitosta

Logo, jossa teksti fingo.

Afrikka-strategia saa kehitysjärjestöiltä kritiikkiä, mutta myös kiitosta

Suomen tuore Afrikka-strategia painottuu suomalaisten hyötyjen kasvattamiselle talouden ja poliittisten suhteiden näkökulmasta, arvioi Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen. Samalla selvä linkitys kestävän kehityksen tavoitteisiin puuttuu.

Virtuaalisella Maailma kylässä -festivaalilla keikkoja, leffoja, puheita, näytteilleasettajia ja lastenohjelmaa

Logo, jossa teksti fingo.

Virtuaalisella Maailma kylässä -festivaalilla keikkoja, leffoja, puheita, näytteilleasettajia ja lastenohjelmaa

Maailma kylässä -festivaali toteutuu tänä vuonna 29.–30.5.2021 virtuaalifestivaalina. Verkkotapahtumassa nähdään lukuisia konsertteja sekä maailmalta että Suomesta, ajankohtaisia dokumenttielokuvia, kymmeniä kantaaottavia puheenvuoroja, lastenohjelmaa ja messutapahtuma. Festivaalin teemana on tulevaisuus. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.

Kehitysjärjestöt: Myanmariin kohdistuvien sanktioiden tulee huomioida kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset

Logo, jossa teksti fingo.

Kehitysjärjestöt: Myanmariin kohdistuvien sanktioiden tulee huomioida kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset

Suomalaisten kehitysjärjestöjen yhteistyöjärjestö Fingo vaatii kannanotossa kansainvälistä yhteisöä toimimaan demokratian, ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan tilan puolustamiseksi Myanmarissa. Fingo edustaa lähes 300:aa suomalaista kehitysjärjestöä.

SANNI ja presidentti Tarja Halonen Maailma kylässä -festivaalilla

Logo, jossa lukee Maailma kylässä, World villages festival

SANNI ja presidentti Tarja Halonen Maailma kylässä -festivaalilla

Kestävän kehityksen ja globaalin keskustelun ilmaisfestivaali, Maailma kylässä, julkaisee ensimmäisiä esiintyjiään. Festivaalilla esiintyvät muun muassa SANNI, Nicole Willis & Gospel Helsinki sekä presidentti Tarja Halonen. Festivaali järjestetään 29. ja 30. toukokuuta Suvilahdessa, Helsingissä, tai virtuaalisesti.

Tilaa aihepiirin Fingo RSS-syöte