Eettisen kaupan puolesta ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eettisen kaupan puolesta ry

Osoite

Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki

Puhelinnumero

050 349 5230

Eettisen kaupan puolesta ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää reilua ja oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä tuotantotapoja ja vastuullista kuluttamista.

Järjestö kouluttaa  jäseniään ja muita kiinnostuneita reilun kuluttamisen asiantuntijoiksi eli Reiluttajiksi ja kampanjoi vastuullisen kuluttamisen puolesta myös muiden hankkeiden kautta.

Solidaarisuustalous haastaa vallitsevan talousajattelun

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Solidaarisuustalous haastaa vallitsevan talousajattelun

Malesiassa päättäjien usko markkinatalouden ja talouskasvun voimaan on vahva. Maassa kuitenkin viriää toisenkinlaisia taloushankkeita, kertovat Suomessa vierailleet tutkijat.

Reilun kaupan vaatteet tulossa markkinoille – uusi standardi herättää myös kritiikkiä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Reilun kaupan vaatteet tulossa markkinoille – uusi standardi herättää myös kritiikkiä

Kolme saksalaista vaatebrändiä on ottamassa käyttöön uutta reilujen vaatteiden standardia. Clean Clothes -kampanja kuitenkin kritisoi konseptia.

Kenia, länsimaisen kertakäyttömuodin loppusijoituspaikka

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Kenia, länsimaisen kertakäyttömuodin loppusijoituspaikka

Keniassa voisi olla vaateteollisuutta, sillä maassa kasvaa puuvillaa, mutta teollisuus ei kannata, koska Euroopasta ilmaiseksi tai halvalla rahdatut vaatepaalit vääristävät markkinoita, kirjoittaa Varpu Vasko.

Selvitys: Ihmisoikeudet eivät vielä kenkäteollisuuden arkipäivää

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Ihmisoikeudet eivät vielä kenkäteollisuuden arkipäivää

Esimerkiksi luksusmerkki Prada sekä myös suomalaiset kenkämyyjät saavat tuoreessa tutkimuksessa kritiikkiä siitä, ettei niiden tuotantoketjussa huomioida ihmisoikeuksia riittävästi.

Selvitys: Kiinan kenkätehtailla yhä kehnot työolot

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Kiinan kenkätehtailla yhä kehnot työolot

Muun muassa Adidakselle ja Eccolle kenkiä valmistavilla tehtailla maksetaan huonoa palkkaa ja pakotetaan työntekijöitä ylitöihin.

Eurooppalaiset kuluttajat vaativat päättäjiltä läpinäkyvyyttä nahka- ja kenkätuotantoon

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Eurooppalaiset kuluttajat vaativat päättäjiltä läpinäkyvyyttä nahka- ja kenkätuotantoon

Suomalaiset vaativat yhdessä muiden EU-kansalaisten kanssa avoimuutta tuotantoketjuihin ja sääntelyä työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi.

Tilaa aihepiirin Eettisen kaupan puolesta ry RSS-syöte