Attac Suomi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Attac Suomi

Osoite

Hämeentie 48, 00500 Helsinki

Puhelinnumero

040 744 9202

Attac on kansainvälinen kansalaisjärjestö, joka vastustaa globaalin talousjärjestelmän epädemokraattisia ja eriarvoistavia vaikutuksia. Se tuottaa tietoa ja pyrkii tuomaan esiin konkreettisia vaihtoehtoja nykyiselle, vain harvojen etuja, rikkautta ja hyvinvointia edistävälle globalisaatiolle.

Suomen Attac on perustettu vuonna 2001 ja sillä on noin 200 jäsentä.

Rahoitusmarkkinavero takaisin pöydälle

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Rahoitusmarkkinavero takaisin pöydälle

Hallituksen perusteet jättäytyä rahoitusmarkkinaveroa valmistelevan ryhmän ulkopuolelle ovat hatarat, jopa virheelliset, arvioivat Heikki Patomäki, Eeva Talvikallio ja Kuutti Koski.

Attac ilmaisee solidaarisuutensa etelä-eurooppalaiselle yleislakolle

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Attac ilmaisee solidaarisuutensa etelä-eurooppalaiselle yleislakolle

Eurooppalaisen talouskuripolitiikan vastustaminen yleislakolla Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Ranskassa, Italiassa, Kyproksella ja Maltalla saa Attacilta täyden tuen.

Attac syyttää EU-johtajia talouskriisin syiden pakoilusta

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Attac syyttää EU-johtajia talouskriisin syiden pakoilusta

Aika irtiotolle uusliberaalista talouspolitiikasta on tullut, sanoo Attac.

Attac pettynyt hallituksen veroparatiisipolitiikkaan

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Attac pettynyt hallituksen veroparatiisipolitiikkaan

Hallitus on ei ole lunastanut isoja lupauksiaan veroparatiisien suitsimisesta, sanoo Attac.

Komissio esittää rahoitusmarkkinaveroa

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Komissio esittää rahoitusmarkkinaveroa

EU:n komission esittämällä rahoitusmarkkinaverolla on tarkoitus tilkitä EU:n budjettia, ei vähentää kehitysmaiden köyhyyttä, Attac kirjoittaa.

Kriisipaketit nakertavat sosiaalista Eurooppaa

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Kriisipaketit nakertavat sosiaalista Eurooppaa

Euroopan Attac-verkosto vastustaa EU:n komissiolle kaavailtua hallintapakettia, koska se olisi uhka julkisille palveluille ja demokratialle.

Attac: Salaisuuslakien laajentaminen edesvastuutonta

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Attac: Salaisuuslakien laajentaminen edesvastuutonta

Valtiovarainministeriön ehdottama pörssin hallintarekisteröinnin laajentaminen helpottaisi veronkiertoa, Attac kritisoi.

Keskustelua maailmantaloudesta Helsingissä 16.6.

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Keskustelua maailmantaloudesta Helsingissä 16.6.

Haluatko tietää, mitä maailmantaloudessa oikeasti tapahtuu ja mitä
asioille voisi tehdä? Tule Attacin seuraan viettämään rentoa iltaa
virvokkeiden äärellä maailmantaloudesta keskustellen ravintola
Karhunpojan kabinettiin (Hakaniemenkatu 7, Helsinki) keskiviikkona 16.6.
klo 18 alkaen.

Mihin menossa, EU? -keskusteluilta Helsingissä 2.2.

Logo, jossa punaisella pohjalla valkoinen prosenttimerkki ja teksti attac.

Mihin menossa, EU? -keskusteluilta Helsingissä 2.2.

Nottinghamin yliopiston poliittisen taloustieteen professori Andreas Bieler alustaa EU:n kehitystä
muokkaavista yhteiskunnallisista voimista ja tulevaisuuden näkymistä. Bieler on alansa kansainvälisesti arvostetuimpia tutkijoita. 

Tilaa aihepiirin Attac Suomi RSS-syöte