Yksityinen raha hämmentää maailman sotesoppaa

(IPS) -- YK:n Agenda 2030:een sisältyvät kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat yksityiselle rahalle mittavia sijoituskohteita. Esimerkiksi terveydenhuollon turvaaminen kaikille maapallon asukkaille vaatii kosolti rahaa, mutta sijoittajien motiivit voivat epäilyttää.

Koko maailman kehitysapu vuonna 2016 oli 117 miljardia euroa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että kattavan terveydenhuollon järjestäminen 67 köyhässä ja keskituloisessa maassa vaatii aluksi 110 miljardia euroa vuodessa ja vuoteen 2030 mennessä summa melkein kolminkertaistuu.

Köyhät maat eivät selviä urakasta yksin. Etiopiassa 2015 pidetty kansainvälinen kehitysrahoituskokous suositteli sekamallia eli julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Se tunnetaan lyhenteellä PPP (public private partnership).

Yritykset ovat vainunneet Agenda 2030:ssa piilevät valtavat voitonmahdollisuudet. Kansainväliset yhteishankkeet, kuten rokotuksia edistävä Global Alliance for Vaccine Initiatives (GAVI) ja Global Fund to Fight Aids, TB and Malaria, halutaan soveltaa kansalliselle tasolle.

Hienot laitteet muttei palkkaa

Kenian kumppanuus yksityisen sairaalalaitetoimittajan GE Healthcaren kanssa on esimerkki kansallisesta PPP:stä. Kenian lääkäriliiton johtaja, tohtori Elly Nyaim on kuitenkin huomauttanut, että hienoista laitteista huolimatta Kenian terveydenhuolto ei kykene maksamaan henkilökunnalleen edes surkean pientä palkkaa.

Yksityisen sektorin osallisuus kehitysponnistuksissa ei ole uusi asia, kuten ei kansalaisjärjestöjenkään. Varsinkin uskontopohjaiset järjestöt ovat tehneet paljon työtä koulutuksessa ja terveydenhoidossa, mikä näkyy esimerkiksi Bangladeshissa ja Indonesiassa parempina palveluina kuin mitä valtio pystyisi tarjoamaan.

Yksityisen rahan kehitysvaikutuksissa on kuitenkin paljon kirjavuutta, eikä kansalaisten tasaveroinen kohtelu aina ole etusijalla. Se vaarantaa YK:n kehitystavoitteiden keskeisen periaatteen ”ketään ei jätetä”.

Kuluja siirretään tulevaisuuteen

Terveydenhuollon PPP-järjestelyjen väitetyt hyödyt eivät kestä kriittistä tarkastelua. Politiikan välineenä ne ovat huono vaihtoehto, jolla yritetään paikata infrastruktuurin puutteita kireässä taloustilanteessa. Kuluja siirretään budjetin ulkopuolelle kuluttajien, veronmaksajien ja tulevien sukupolvien maksettaviksi.

PPP-ratkaisuja ohjaavat yleensä poliittiset valinnat taloudellisen harkinnan sijasta. Niihin sisältyvät velat ja riskit ovat yleensä korkeampia kuin valtion normaalissa lainanotossa ja hankinnoissa. Luovuutta on hankkeissa vähän mutta korkeita maksuja senkin edestä. Kun kustannukset karkaavat käsistä, se kostautuu kansalaisille palvelujen heikkenemisenä.

Kehitysmaiden terveydenhuollon PPP-hankkeissa on havaittu lukuisia heikkouksia: kilpailu rahoista muiden terveyshankkeiden kanssa, tehottomuutta ja resurssien tuhlausta, kustannukset ja hyödyt eivät vastaa toisiaan ja hyödyt korjaa yksityinen osapuoli, yhteensopimattomuus kansallisen terveysstrategian kanssa, valtion heikko neuvotteluasema suhteessa rikkaista maista tuleviin suuriin lääke- ja terveysyrityksiin.

Lisää eriarvoisuutta

Vaikutusvaltaiset yksityiset kumppanit voivat suunnata valtioiden terveyspolitiikkaa niin, että se palvelee entistä paremmin kaupallisia etuja. Esimerkiksi aidslääkityksen siirtäminen PPP:n piiriin on johtanut konflikteihin, joissa kärsijöinä ovat edullisten rinnakkaislääkkeiden tuottajat ja kuluttajat.

Kansanterveystyötä voidaan PPP:ssä rajoittaa kustannussyistä, mikä lisää eriarvoisuutta ja vaarantaa haavoittuvimpien terveydenhuollon. Alan henkilökunta hylkää herkästi julkisen sektorin, jos tarjolla on paremmin palkattua työtä.

PPP:t eivät ole julkisessa valvonnassa. Kumppanien valinta, tavoitteiden asettelu ja toimintalinjojen muotoilu ei ole läpinäkyvää, joten korruption mahdollisuus kasvaa.

PPP ei turvaa Agenda 2030:n toteutumista. Hallitukset voivat saada yksityistä rahaa edullisemmin ottamalla lainaa. Kansainvälisen yhteisön ei pitäisi kannustaa PPP:tä kritiikittömästi vaan auttaa kehitysmaita vahvistamaan omaa kapasiteettiaan niin, että yleinen etu ja ennen kaikkea tasa-arvo saavutetaan terveydenhuollossa eikä ketään jätetä.

Kirjoittajat ovat taloustieteilijöitä.