Yhdysvaltain velkasopimus uhkaa kehitysapua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvaltain velkasopimus uhkaa kehitysapua

Ulkopolitiikan ja kehitysyhteistyön budjettiesitys leikkaisi jopa kolmanneksen kehitysavusta.

Yhdysvaltojen esitetty ulkopolitiikan ja kehitysyhteistyön budjetti tietäisi läpi mennessään merkittäviä menoleikkauksia maailman suurimman kehitysavun antajavaltion budjettiin, kirjoittaa Esa Salminen Kepan internetsivuilla.

Esityksessä ehdotetaan muun muassa kehitysapuviranomaiselle USAID:lle rekrytointikieltoa sekä korvamerkittyjä leikkauksia monille kansainvälisille järjestöille ja ohjelmille, kuten Maailmanpankille ja sen ympäristörahasto GEF:lle. Katastrofirahoitusta se leikkaisi 42 prosenttia.

Esityksen läpimenon myötä Yhdysvaltain ehdot kehitysavun käytön valvonnalle ja raportoinnille tiukkenisivat, samoin kuin ehdot Yhdistyneille kansakunnille. Rahoitus YK:n ihmisoikeusneuvostolle, YK:n väestörahastolle sekä sellaisille YK:n järjestöille, joita johtavat "terroristimaat" kiellettäisiin.

Puolet demokraateista ja republikaanien enemmistö äänesti velkasopimuksen puolesta. Ulkopoliittisen toimikunnan demokraatit ovat olleet pettyneitä siihen, että sopimuksen seurauksena monet kehitysyhteistyön ja ulkopolitiikan ohjelmat kärsivät.

USAID huolissaan toimintansa tehokkuudesta

Myös USAID:issa ollaan pettyneitä budjettiehdotukseen, joka SciDev-sivuston tietojen mukaan leikkaisi kehitysyhteistyöviraston varoja jopa 30 prosenttia. USAID:issa pelätäänkin, että budjettileikkauksen seurauksena viraston tekninen ja tiedollinen kapasiteetti vähenevät ja viime vuosina aikaan saadut positiiviset saavutukset mitätöityvät.

Vaikka budjetin tarkkoja yksityiskohtia ei vielä tiedetäkään, on USAID:in neuvonantaja Alex Dehganin mukaan selvää, että leikkaukset hidastavat kehitysyhteistyöviraston vauhtia.

Järjestön entinen neuvonantaja John Daly on sen sijaan arvioissaan pessimistisempi. Dalyn mukaan on "riski, ellei mahdollisuus" että viime vuosien edistysaskelissa kehityspolitiikassa joudutaan ottamaan takapakkia.

"Ongelmana on, että kehitysapubudjetin suojelu ei kiinnosta ketään", Daly toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia