Näkökulmat

Syyriassa teeskennellään periaatteellisuutta

Syyriassa pelataan kyynistä peliä maan asukkaiden hengellä ja hyvinvoinnilla, kirjoittaa Hannu Reime.

Yhdysvaltojen ja Venäjän neuvottelema sopu Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisesta toi mieleeni lausahduksen, jonka satuin lapsena, joskus kaukaisella 1950-luvulla, kuulemaan eräältä kauan sitten kuolleelta sukulaiselta jonkin perhejuhlan yhteydessä. Aikuisten puheethan tulevat lasten korviin pelkkänä taustahälynä, josta jokin lause yllättäen saattaa takertua mieleen ja säilyä siellä vaikka läpi elämän.

Kyseinen sukulaismies totesi, että maailmanpolitiikka on suurta teatteria. Silloin oli varmaan tapetilla jokin merkittävä kylmän sodan aikainen kansainvälinen kriisi. Olisiko ollut Korea, Unkari, Suez tai Berliini, en muista, sillä siinä iässä käsitykseni maailmasta oli aika vähäistä ja tiedot hataria.

"Suurpolitiikkaan ja politiikkaan yleensäkin sisältyy aimo annos näyttelemistä: läpinäkyvän valheellista periaatteellisuutta, närkästymisen esittämistä ja päivittelyä, kunniaa, jota mukamas on loukattu."

Myöhemmin olen oppinut ymmärtämään, että tuossa mieleeni jääneessä sukulaissedän ajatuksessa on paljon perää. Suurpolitiikkaan ja politiikkaan yleensäkin sisältyy aimo annos näyttelemistä: läpinäkyvän valheellista periaatteellisuutta, närkästymisen esittämistä ja päivittelyä, kunniaa, jota mukamas on loukattu.

Sotilasasioista ei tarvitse tietää yhtään mitään ymmärtääkseen, että tietyntyyppisten aseiden poistaminen Syyrian kaltaisesta, äärimmäisen katkeraa sotaa käyvästä maasta on vaikea, lähes mahdoton tehtävä. Mutta siitä ei ehkä perimmiltään ollutkaan kysymys niissä neuvotteluissa, joita Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerit kävivät viime viikon lopulla, ja joiden tuloksena saatiin aikaan alustava yksimielisyys siitä, että Syyrian hallitus luopuu myrkkyarsenaalistaan.

Tämän yllättävän diplomaattisen käänteen voi tiivistää yhteen lauseeseen: Putin pelasti Obaman loukusta, jonka tämä oli itselleen rakentanut. Obama oli rikkonut yhtä menestyvän poliitikon perussääntöä: lupaukset ja sitoumukset täytyy pitää sopivan epämääräisinä. "Punaisten viivojen" asettelu voi johtaa siihen, että joutuu vastaamaan sanoistaan niin kuin Obamalle oli käymässä, hänhän oli julistanut, että myrkkyaseiden käyttö Syyriassa johtaa vastatoimiin.

Kun totuuden hetki koitti, Obaman hallitus ja sen ainoaksi liittolaiseksi tässä asiassa tullut Ranska huomasivat jääneensä yksin. YK:n turvallisuusneuvoston siunausta sotatoimille ei kukaan ollut odottanutkaan. Yllättävää oli se, että aina innokkaan brittihallituksen mukaantulon kaatoi parlamentti puoluerajat ylittäneessä äänestyksessä. Pietarissa kokoontuneilta G8-ryhmän mailta ei myöskään tullut yhteistä tukea.

Pahinta Obamalle oli se, että kotimaassa yleinen mielipide oli sotatoimia vastaan, mikä heijastui myös kongressiin. Jos päätös ohjusiskuista olisi viety äänestykseen, presidentti olisi hyvinkin voinut kärsiä tappion. Hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin kaoottisine seurauksineen ovat Yhdysvalloissa johtaneet sotaväsymykseen. Se vaikeuttaa aseellisen voiman projisoimista ja maailman suurimman sotilasmahdin vallankäyttöä.

Venäjän kanssa käydyissä neuvotteluissa Yhdysvallat yritti pitää kiinni siitä, että sotatoimien uhka pysyy voimassa siihen saakka, kunnes Syyrian hallitus on luopunut kaikista laittomista aseistaan. Turha sanoakaan, että kansainvälinen oikeus kieltää paitsi yksipuoliset sotatoimet myös niillä uhkaamisen. Obama on korostanut koko ajan sitä, että Yhdysvaltojen tarkoituksena ei ole syrjäyttää Bashar al-Assadin hallitusta Syyriassa. Virallisen selityksen mukaan Assadia halutaan vain varoittaa joukkotuhoaseiden käytön seurauksista, ei muuta.

Tämä on varmasti totta. Assadin mahdolliset seuraajat saattavat nimittäin olla tätä paljon hankalampia sekä Yhdysvaltojen että sen tärkeimmän alueellisen liittolaisen, Israelin, kannalta. Tässä yhteydessä mainitaan yleensä poliittinen islam, mutta on myös yksi tosiasia, joka usein unohdetaan: Syyria on ainoa olemassa oleva arabivaltio, jolle kuuluvaa aluetta Israel miehittää. On mahdotonta kuvitella, että mikään hallitus Syyriassa luopuisi vaatimasta Golanin ylängön palauttamista.

Myös ajatukset Syyrian pilkkomisesta uskontokuntien mukaisiin läänityksiin, joista Israel voisi poimia omat vasallinsa, voi unohtaa päiväunina. Sellainen ei onnistunut edes pienessä Libanonissa, jonne israelilaiset hyökkäsivät massiivisin sotavoimin vuonna 1982.

New York Times -lehti julkaisi toissa viikolla kirjeenvaihtajansa mielenkiintoisen artikkelin Israelin suhtautumisesta Syyrian sisällissotaan. Juttuun haastateltujen ihmisten mukaan virallisena linjana näyttää olevan se, että sodan jatkuminen Syyriassa ilman kummankaan puolen voittoa on Israelin kannalta parasta. Niin kauan kuin arabit sotivat keskenään Syyriassa, ei siltä suunnalta kohdistu minkäänlaista uhkaa, sanoo lehden siteeraama entinen israelilainen diplomaatti lisäten, että "vuodattakoot toistensa verta kuoliaiksi asti."

Vaikka Assadin suvun ja Ba'ath-puolueen johtama Syyria on ollut Israelille hyvä ja ennustettava vihollinen, Israelilla on suuri houkutus heikentää näiden valtaa syistä, joilla ei ole mitään suoraa tekemistä Syyrian itsensä kanssa. Assad on Iranin liittolainen ja tukee Libanonin shiia-muslimien järjestöä Hizbullahia ja sen taistelijoita, jotka kesällä 2006 pystyivät puolustautumaan kuukauden verran Israelin armeijaa vastaan. Lähi-idän Spartalle sellainen on sietämätöntä.

Mutta suhtautuivatpa naapurit Assadiin ja hänen poliisivaltioonsa kuinka tahansa, paluuta entiseen ei ole. Syyrian sisällissota alkoi arabikevään innoittamana diktatuurin vastaisena rauhanomaisena kansannousuna, joka militarisoitui, kun hallitus vastasi siihen äärimmäisen väkivaltaisesti. Päinvastoin kuin Tunisiassa ja Egyptissä Syyrian hallitseva klikki ja sitä tukeva yhteiskunnan yläluokka pysyivät yhtenäisinä alhaalta noussutta oppositiota vastaan. Ensimmäiset aseensa oppositio sai hallituksen joukoista loikanneilta sotilailta.

Sisällissotaan puuttuivat pian myös ulkopuoliset voimat, jotka kukin omista syistään pyrkivät vaikuttamaan siihen, millainen on Assadin jälkeinen Syyria. Turkki, Saudi-Arabia ja Qatar aseistavat oppositiota. Assadin hallintoa pönkittävät Venäjä ja Iran, joiden toimittamilla raskailla aseilla hallitus on tänä vuonna saanut yliotteen sodassa. Tähän sotkuunko taistelukaasujen lisäksi vielä kaivataan kostomielessä laukaistuja amerikkalaisia risteilyohjuksia!

Syyriassa pelataan kyynistä peliä maan asukkaiden hengellä ja hyvinvoinnilla. Poliittinen teatteri ja sisällissodan raaka todellisuus ovat kuin eri maailmoista.

NäkökulmaSyyrian konflikti politiikkasota ja rauha Lähi-ItäVenäjäYhdysvallat

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.