Ulkoministeriössä valmistellaan parhaillaan tietoyhteiskuntaa koskevaa kehityspoliittista linjausta määrittelemään, kuinka Suomen tulisi osallistua tietoyhteiskuntien rakentamiseen kehitysmaissa. Osaamisalueistamme keskustelivat keskiviikkona ministeriön, yritysmaailman, järjestöjen ja tiedeyhteisöjen edustajat Säätytalolla.

Tietoyhteiskunnan ja kehitysyhteistyön suhde on uusi ja määritelmät vasta hakusessa - edelleen kysellään myös, mitä hyötyä tietokoneista mahtaa olla nälän poistamisessa. Osattomuus tietoyhteiskunnasta on kuitenkin vaarassa syventää kuilua pohjoisen ja etelän välillä entisestään, ja toisaalta monet Aasian maat sopivat esimerkeiksi siitä, millaisia mahdollisuuksia uudet tietotyön alat voivat tarjota kansantalouden kohentamiseen.

Myös Suomi on herännyt kehitysyhteistyön tietoyhteiskuntaulottuvuuteen. Hallituksen helmikuussa hyväksymä kehityspoliittinen ohjelma mainitsee ensimmäistä kertaa tietoyhteiskunnan omana sektorinaan, ja nyt valmisteilla oleva tietoyhteiskuntaa ja kehityspolitiikkaa koskeva linjaus pohtii, mitä annettavaa juuri meillä - tietoyhteiskunnastaan kiitosta saaneella yhteiskunnalla - voisi olla kehitysmaille. Aihetta pohdittiin keskiviikkona paneelikeskustelussa Säätytalolla.

“Jo nyt tähän alueeseen liittyviä kehityshankkeita on rahoitettu monissa maissa - esimerkiksi mediakasvatusta, tietotalouden tutkimusta, e-demokratiaa ja e-oppimista”, luettelee ulkoministeriön tietoyhteiskuntakysymysten neuvonantaja Jyrki Pulkkinen.

“Resurssimme ovat kuitenkin rajalliset, joten linjauksessa tulisi nyt määritellä alueet jotka juuri Suomessa osataan parhaiten, ja keskittyä niihin.”

Tietoyhteiskuntapolitiikkaan kuuluvien asioiden rajaaminen ei ole yksinkertaista, sillä käsitteessä yhdistyvät monet perinteisesti erillään pidetyt alueet: kyse ei ole pelkästään teknologiasta, vaan yhtä lailla mm. tietotaloudesta, tasa-arvosta suhteessa teknologian käyttöön ja internetin sisältöihin, tiedon vapaudesta, sananvapaudesta ja demokratiasta.

Tasavertaisia yhteyksiä vai riippuvuutta?

Johtaja Ilkka Lakaniemi Nokialta esitteli tilaisuudessa yritysmaailman näkemyksiä globaalista tietoyhteiskuntakehityksestä. Lakaniemen mukaan alan teollisuus rahoittaa jatkuvasti tutkimusta ja etsii tietoa siitä, mikä on teknologian rooli kansantalouden kasvussa, jotta yritykset pystyvät suuntaamaan toimintaansa sen mukaisesti. Matkapuhelimien suurimmat markkinat ovat tulevaisuudessa entistä selvemmin muualla kuin länsimaissa.

“Nokian arvion mukaan maailmassa on vuonna 2006 jo 2,3 miljardia mobiilipuhelimen käyttäjää; vuoteen 2015 mennessä puhutaan jo 4 miljardista käyttäjästä. Suurimmat ostajaryhmät esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ovat alemmissa keskiluokissa, joille mobiili tarjoaa ensimmäisen mahdollisuuden kommunikaatioon.”

Lakaniemi uskoo, että tarkkailemalla tietoyhteiskuntakehityksen vaikutuksia Suomeen kymmenen viime vuoden aikana voimme jo vetää monia johtopäätöksiä tulevasta kehityksestä kolmannen maailman maissa.

“Kuluttajan tarpeet meillä ja muualla ovat hyvin samanlaisia: on esimerkiksi tarve soittaa puhelu”, sanoo Lakaniemi. Nokia on kokeillut teollisuusmaiden ulkopuolella myös aivan uudenlaisia tietoyhteiskuntaratkaisuja, esimerkiksi Filippiineillä opettajilla on mahdollisuus tilata opetusmateriaalia puhelimitse videolaitteeseensa.

Yleisön joukosta nostetaan tässä vaiheessa esiin epäilys kehitysmaiden riippuvuudesta läntisestä teknologiasta, jota tämänkaltaiset mallit voivat uusintaa. Lakaniemi kuitenkin näkee tilanteen päinvastoin kehittävän paikallista osaamista. Keskusteluun nousee myös kännykkäpuheluiden hinta kehitysmaissa, joka voi nousta jopa Suomen hintoja korkeammaksi - eikä itseisarvoisena tavoitteena voi olla “kännykkä köyhille”, vaan langaton lähiverkko voi olla halvempi vaihtoehto. Lakaniemi vastaa uskovansa, että mobiilipuheluidenkin hinnat laskevat käyttöasteen noustessa.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan

Namibiassa kehitysyhteistyöhön ruohonjuuritasolla perehtynyt kirjastonjohtaja Marjatta Lahti Länsimäen kirjastosta laajentaa keskustelua tiedon välineistä tiedon sisältöihin.

“Kirjastot ovat olleet olennainen osa tietoyhteiskuntaa jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty. Sen sijaan että mietittäisiin, miten luoda tietoyhteiskuntaan liittyvissä hankkeissa erillisiä palvelupisteitä ja tilapäisiä, kalliita rakenteita, pitäisi muistaa että meillä on jo olemassa vahva verkko jota voisi hyödyntää”, Lahti huomauttaa.

Kirjastoilla on etulyöntiasema monessa suhteessa, kun kansalaisia halutaan osallistaa uusien teknologioiden käyttöön, kehittää medialukutaitoa tai hakea tietoa. Kirjastoja on valmiiksi joka maassa, vaikka verkosto köyhissä maissa onkin paljon ohuempi kuin Suomessa. Kaiken tiedon löytyminen samasta pisteestä - oli se sitten kirjojen, musiikki- tai videotallenteiden taikka internetin muodossa - toisi Lahden mukaan myös synergiaetuja.

“Kirjastojen työntekijät tavoittavat ruohonjuuritason kaikista parhaiten, ja myös tytöt ja naiset saavat tulla kirjastoihin monissa sellaisissa paikoissa, joissa heidän liikkumistaan on muutoin rajoitettu.”

Yleisön joukosta keskusteluun nousee internetistä löydettävien tietosisältöjen kohtalo - tekijänoikeuslait rajaavat nykyisellään monet tutkimukset vain tiettyjen käyttäjien saataville, jolloin niistä ei ole valtaosalle internet-käyttäjistä mitään hyötyä. Sen vuoksi tukea tulisikin suunnata tiedon vapaaseen saatavuuteen perustuville Open Access -sivustoille. Lisäksi muistutettiin Suomen aktiivisuuden merkityksestä kokouksissa, joissa päätetään tiedon vapauteen liittyvistä asioista; kansainvälisellä politiikalla on kehityksen kannalta vielä merkittävämmät seuraukset kuin yksittäisen maan kehitysyhteistyötä koskevilla valinnoilla.

Ulkoasiainministeriön, Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen ja Oulun yliopiston järjestämän tilaisuuden panelisteihin kuuluivat lisäksi Netumin konsultointijohtaja Olavi Köngäs sekä Tekesin teknologiajohtaja Kari Tilli.