Siirtokuntalaisten väkivalta lisääntynyt huimasti Länsirannalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siirtokuntalaisten väkivalta lisääntynyt huimasti Länsirannalla

Israelilaisten siirtokuntalaisten väkivalta palestiinalaisia kohtaan on lähes näkymätön aihe suomalaisessa mediassa, kirjoittaa Miika Malinen.

Israelilaisten siirtokuntalaisten hyökkäykset palestiinalaisia siviilejä kohtaan ovat lisääntyneet huomattavasti Israelin miehittämällä Länsirannalla, kerrotaan YK:n alaisen humanitaarisen avun toimisto OCHA:n lokakuisessa raportissa.

Pelkästään vuonna 2011 kolme palestiinalaista on kuollut ja 167 loukkaantunut iskuissa, yksi kokonainen palestiinalaisyhteisö on paennut kodeistaan toistuvien hyökkäysten johdosta ja lähes 10 000 palestiinalaisten omistamaa puuta – suurimmaksi osaksi oliivipuita – on tuhottu. Oliivipuiden viljely on merkittävä elinkeino miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

OCHA:n raportin mukaan siirtokuntalaisten tekemien väkivaltaisten iskujen määrä on näin lisääntynyt 40 prosenttia vuodesta 2010, jolloin iskuja tehtiin keskimäärin kahdeksan viikossa, ja yli 165 prosenttia vuodesta 2009, jolloin vastaava luku oli neljä.

Ihmisoikeusryhmien ja YK:n arvioiden mukaan yhteenotot Länsirannalla ovat lähes poikkeuksetta olleet nimenomaan aseistautuneiden siirtokuntalaisten lähes päivittäisiä hyökkäyksiä palestiinalaissiviilejä vastaan. Raporteissa listataan kuitenkin myös palestiinalaisten tekemät iskut siirtokuntalaisia vastaan.

Taustalla hallituksen tuki

Israelin poikkeuksellisesti purettua yhden pienimmistä siirtokunnista maaliskuun alussa 2011, kostivat siirtokuntalaiset tämän kiihdyttämällä väkivaltaisia iskujaan palestiinalaisia kohtaan. Näiden niin kutsuttujen "price-tag"-iskujen, eli siirtokuntalaisten rauhanprosessista kostamisen aalto sai jopa Israelin oikeistolaisen pääministeri Benjamin Netanjahun älähtämään.

Netanyahun kritiikki kuitenkin kohdistui pikemminkin hallituksen vastustamista kuin itse väkivaltaa vastaan ja oli myös vahvassa ristiriidassa hänen johtamansa hallituksen linjan kanssa. Israelin hallitus tukee siirtokuntalaisia ja oikeistolaisryhmiä heikentäen samalla maan median, vasemmiston ja ihmisoikeusjärjestöjen oikeuksia.

Hallitus on samalla jatkanut kiihtyvään tahtiin kansainvälisen lain vastaisten siirtokuntien rakentamista ja laajentamista: israelilainen ihmisoikeusjärjestö Peace Now'n mukaan Israel rakensi siirtokuntia viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin.

Samaan aikaan Israelin viranomaiset katsovat johdonmukaisesti siirtokuntalaisten tekemiä rikoksia läpi sormien. Israelilaisjärjestö Yesh Dinin poliisitutkintaa koskeva tutkimusraportti kertoo, että viranomaisille ilmoitettuja siirtokuntalaisten tekemiä iskuja koskevista tutkinnoista yhdeksän kymmenestä lopetetaan ilman syytteiden asettamista. Samalla vain murto-osa välikohtauksista raportoidaan, sillä monet palestiinalaiset eivät luota Israelin armeijaan tai poliisiin. Siirtokuntalaiset saavat käynnössä nauttia lähes samanlaista immuniteettia kuin Israelin armeijan sotilaat.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Länsirantaa miehittävä Israelin armeija ei ole tehnyt juuri mitään estääkseen siirtokuntalaisten jatkuvia hyökkäyksiä palestiinalaisia vastaan. Sen sijaan armeija on kostanut palestiinalaisille, jotka protestoivat siirtokuntalaisten väkivaltaa.

Israelin armeijalla onkin vahvat kytkökset siirtokuntiin ja se on perinteisesti aseistanut siirtokuntalaisia raskaammilla aseilla. Viime vuonna armeija varusti siirtokuntalaisia myös mielenosoitusten hajoittamiseen tarkoitetuilla tainnutuskranaateilla ja kyynelkaasuaseilla siltä varalta, että Palestiinan tunnustuksen läpivieminen YK:n yleiskokouksessa synnyttäisi protesteja.

Vain ani harvat Israelin armeijassa ja hallituksessa eivät ole sokeasti siirtokuntalaishyökkääjiä puolustamassa. "Se mitä kentällä tapahtuu on terrorismia ja se pitää hoitaa", sanoo Israelin armeijan kenraali Avi Mizrahi siirtokuntalaisten hyökkäyksistä.

Marginaalisesta kritiikistä huolimatta sotilaallinen miehitys jatkuu ja palestiinalaisten ahdinko syvenee.

Konfliktista uutisoidaan puutteellisesti Suomessa

Väkivallan lisääntyminen Länsirannalla saattaa tulla yllätyksenä Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia suomalaisesta mediasta seuranneelle. Konfliktia koskeva uutisointi keskittyy Suomessa rauhanprosessi-fiaskoon, Israelin armeijan tekemiin hyökkäyksiin ja palestiinalaisten militanttijärjestöjen iskuihin.

Äärioikeistolaiset siirtokuntalaiset jäävät teemana miltei käsittelemättä Suomen mediassa. Esimerkiksi Itamarin siirtokunnan perheen raaka murha uutisoitiin laajasti viime maaliskuussa, mutta iskun jälkeiset Israelin armeijan ja siirtokuntalaisten kostotoimet eivät kiinnittäneet median huomiota. Yhtä lailla sivuutetaan aiheita kuten jo tehdyt ja meneillään olevat palestiinalaisyhteisöjen pakkosiirrot, 25 000 palestiinalaiskodin tuhoaminen, luonnonvarojen epäoikeudenmukainen jakaminen Israelin ja palestiinalaisten välillä, pidätykset ilman oikeudenkäyntiä, tai kymmenientuhansien palestiinalaisten asumisoikeuden menettäminen Itä-Jerusalemissa ja muualla Länsirannalla.

Palestiinan ja Israelin konfliktia läheisesti seurannut Yleisradion toimittaja Jouko Blomberg arvioikin Journalisti-lehdessä julkaistussa artikkelissa, että "Israelin Ystävillä ja Israelin lähetystöllä on oma totuutensa, josta poikkeaminen saa poikkeuksetta aikaan metakan. Sitä on opittu varomaan. Niinpä Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti väännetään tasapuoliseksi väkisin."

Tässä harhaanjohtavassa tasapuolisen näkemyksen vakiinnuttamisessa auttavat Israelin hallituksen pressitoimisto ja tiedottajat. Virallinen propaganda uppoaa toimittajiin paremmin kuin kansainväliseen lakiin perustuva kritiikki. Siirtokuntalaisten hyökkäyksistä ei uutisoida ja miehityksen vaikutukset jäävät vähemmälle huomiolle.

"Kun alistaminen on arkea, se ei ole uutinen,” Blomberg sanoo.

Suomi tukee palestiinalaisalueiden laitonta miehitystä asekaupoilla

Valitettavan pintapuolinen uutisointi estää konfliktin laajempien yhteyksien hahmottamisen. Monelta voi näin ollen jäädä huomaamatta myös Suomen osuus Lähi-idän ongelmavyyhdissä.

Euroopan Unionin tammikuussa julkaistu raportti kertoi Israelin toimien Länsirannalla vaarantavan kahden valtion ratkaisun. Suomi on tästä huolimatta mukana ylläpitämässä Israelin militarismia ja kansainvälisen lain vastaista palestiinalaisalueiden miehitystä jatkaessaan asekauppaa Israelin kanssa.

Israelilaisten aseyhtiöiden kanssa tehdyt sopimukset edesauttavat Israelin hallituksen, armeijan ja siirtokuntalaisten jatkuvia laittomuuksia.

Miika Malinen on ICAHD Finland -järjestön aktiivi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia