Sierra Leone ebolan jälkeen: Uhkana toinen vaikeasti torjuttava tauti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sierra Leone ebolan jälkeen: Uhkana toinen vaikeasti torjuttava tauti

Ebolaepidemian jälkeen maan pitäisi taistella korruptiota vastaan, kirjoittaa Leena Lindqvist.


Artikkeli on julkaistu alun perin Kirkon Ulkomaanavun blogissa 3.11.2015.

Saavun Freetowniin alkuillasta. Katukuva on avain erilainen kuin viimeksi käydessäni huhtikuussa; nyt kaduilla on ihmisiä, vilskettä. "Ebola is over", sanoo taksikuski. Totta, vielä kymmenkunta päivää ja viimeisestä ebola-tartunnasta on kulunut 42 vuorokautta. Sen jälkeen Sierra Leone voidaan julistaa ebola-vapaaksi.

Ensi näkemältä kaikki alkaa palata normaaliksi, sierraleonelaiset nauravat taas. Koskettelemista vielä haetaan, jotkut välttävät, toiset halaavat iloisesti.

Hotellini on meren rannan tuntumassa. Aiemmin kävelymatkan päässä oli lukuisia baareja, ravintoloita, pikkumyymälöitä. Nyt turismiministeriö on jyrännyt kaikki rakennukset, koska ne oli rakennettu laittomasti. Tarkoitus on kuulemma antaa toiminnan jatkua, kehittää sitä. Mutta mitään ei ole vielä ilmaantunut purettujen rakennusten tilalle. Aiemmin oli helppoa ostaa puhelinkortti ja ladata se, oli mukava kävellä rannalla, poiketa lasilliselle.

Ministeriön tarkoitus on kai kehittää turismia, mutta jotenkin sen logiikka on vähän hukassa, palveluita ei nyt ole saatavissa. Rikollisuus rannalla on yleistynyt, koska se on nyt tyhjiä, ja koska muita vaihtoehtoja on yhä vähemmän. Rakennusten jyräys on vienyt tulolähteet monelta paikalliselta.

Tapaan sidosryhmiä Freetownissa. Korruptio lisääntyy entisestään, se nousee esiin kaikissa keskusteluissa. Transparency Internationalin mukaan Sierra Leone on Afrikan korruptoitunein maa. Ebola on pian ohi, mutta tämä virus leviää vielä nopeammin. Valitettavasti kukaan ei lähetä suuria joukkoja taistelemaan sitä vastaan – ehkä syy on se, että tämä virus ei suoraan uhkaa meitä.

"Ebola on pian ohi, mutta tämä virus leviää vielä nopeammin."

Sierra Leonessa on käynnissä lukuisia suuria hyvään hallintoon keskittyivä hankkeita. Ne puhuvat yhteisöjen osallistamisesta ja vastaavista aiheista, kun mielestäni niiden pitäisi puuttua valtion tapaan toimia, korruptioon. Kansainvälisten rahoittajien tulisi reagoida aktiivisemmin väärinkäytösten tultua esiin. Rahat pitäisi vaatia palauttamaan, jos niitä ei ole käytetty sopimusten mukaan.

Ulkomaanapu joutui ebolan vuoksi keskeyttämään suunnitellut hankkeet Sierra Leonessa. Kun olimme saaneet rahoittajien hyväksynnän, aloitimme pikaisesti ebolan vastaisen tiedottamisen. Kiitos suomaisten lahjoittajien olemme nyt voineet tukea ebolan vuoksi toimeentulonsa menettäneitä perheitä rahallisesti mutta myös pitkäjänteisesti maatalouteen kouluttamalla. Ebolan aikana rajat suljettiin, mikä osoitti, kuinka hauras Sierra Leoneen ruokaturva on. Pääosa ravinnosta on tuontitavaraa. Oma viljely antaa toimeentulon ja vahvistaa ruokaturvaa.

Olen aina rakastanut Sierra Leonea, sen elämäniloa ja kansallista ylpeyttä. Kristityt ja muslimit elävät sopuisasti rinnakkain. Samassa perheessä voi olla molempien uskontokuntien edustajia. Koulussa opetetaan kaikille molempien uskontojen tärkeimmät rukoukset. Erään YK-järjestön intialainen maajohtaja kertoi, että Sierra Leone on opettanut jopa hindut ja sikhit rukoilemaan samassa temppelissä, Intiassa tämä ei ole mahdollista.

Olen iloinen, että työmme kautta tuomme toimentulomahdollisuuksia, autamme yhteisöjä ratkaisemaan konfliktejaan. Toivon, että suuret rahoittajat puuttuvat korruptioon aktiivisesti, vain valtion toimintaa korjaamalla saadaan koko maa kestävästi jaloilleen.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Länsi- ja Keski-Afrikan alue-edustaja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia