Shellin lautalla Pohjanmeren pahin öljyvuoto vuosikymmeneen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Shellin lautalla Pohjanmeren pahin öljyvuoto vuosikymmeneen

Öljyvuoto Skotlannin rannikolla on saatu pysäytettyä, mutta onnettomuus herättää huolia poraamisen turvallisuudesta.

Maailman toiseksi suurimman energiayhtiö Royal Dutch Shellin porauslautalla elokuussa sattuneen öljyonnettomuuden jälkipuinti on alkanut.
Shell onnistui tukkimaan noin 200 kilometriä Skotlannin rannikolta sijaitsevan Gannet Alpha -öljynporauslautan vuodon runsas viikko sen havaitsemisen jälkeen, johon mennessä mereen oli päässyt noin 200 tonnia öljyä. Vuodon arvioidaan olevan Pohjanmeren pahin vuosikymmeneen.

Greenpeace on kritisoinut Shelliä avoimuuden puutteesta vuodon suhteen, sillä yhtiö kertoi tapahtuneesta vasta päiviä öljyn havaitsemisen jälkeen.

Yhtiön mainetta tahraa myös Skottilehti Sunday Heraldin tutkimus, jonka mukaan Shell on rikkonut turvallisuusmääräyksiä 25 kertaa viimeisen kuuden vuoden sisällä.

Ympäristöjärjestöt vaativat, että onnettomuudesta tehtävä selvitys on perusteellinen. ”Nyt meidän pitää varmistaa, että tuleva selvitys on läpinäkyvä. Meidän täytyy saada tietää, mitä tapahtui, miksi ja joutuvatko syylliset kantamaan vastuun”, lintujensuojelujärjestö RSPB:n Skotlannin osaston johtaja Stuart Housden sanoi.

Tapaus on toistuvasti vertautunut viime vuoden massiiviseen onnettomuuteen Meksinkonlahdella, jolloin mereen vuoti yhteensä jopa 400-600 000 tonnia öljyä.

”Vaikka onnettomuus on pieni verrattuna Macondon, Meksikonlahden, onnettomuuteen, Britannian mannerjalustan yhteydessä vuoto on merkittävä – mutta ei ole odotettavissa, että öljy tavoittaa rannikon ja on odotettavissa, että se hajoaa luonnollisesti”, sanoi muun muassa Britannian Energia- ja ilmanstonmuutosministeriön puhemies lausunnossaan.

RSPB:n edustaja huomauttaa kuitenkin, että vaikutuksia alueen lintukantaan on vaikea arvioida etukäteen ja ”mikä tahansa määrä öljyä väärässä paikassa on riski merilinnuille”. Järjestö toivoo maan harkitsevan tarkkaan juuri käsittelynsä aloittavien uusien öljynetsintälupien myöntämistä luonnonsuojelullisesti tärkeille alueille.

Kysymyksiä on herättänyt myös se, mitä öljyonnettomuus hyvin turvallisena pidetyllä Pohjanmerellä kertoo öljy-yhtiöiden mahdollisuuksista hallita toivomiaan porauksia Arktisilla merialueilla.

”Jos Shell ei kykene estämään öljyvuotoa 'erityisturvallisella' Pohjanmerellä, meidän on kysyttävä, miten he pärjäävät koskemattomilla Arktisilla alueilla, joissa äärimmäiset olosuhteet tarkoittavat sitä, että mikä tahansa öljyvuoto olisi liki mahdoton siivota?” kysyi Greenpeace.

Suomessa viimeisin öljyvuoto sattui elokuun loppupuolella Äänekoskella, kun 5000 litraa raskasta polttoöljyä pääsi karkaamaan voimalaitoksesta luontoon.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia