Näkökulmat

Rukoilemalla lukutaitoa ja demokratiaa?

Kehityspolitiikan taustalla vaikuttavista arvoista olisi käytävä avointa keskustelua – olivat arvot sitten uskonnollisia tai maallisia, kirjoittaa Pii Telakivi.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Peruste-lehden numerossa 4/2013. Lue lisää täältä.

Suomen valtio rahoittaa lähetystyötä kehitysmaissa, vaikka on virallisesti sanoutunut irti uskonnon levittämisestä kehitysyhteistyövaroin. Uskonnolliset kansalaisjärjestöt ovat ristiriitaisessa tilanteessa: lähetystyö on järjestöjen toimiala ja vahvuus, mutta siitä ei voi puhua avoimesti rahoittajalle. Uskonnolla voi saada aikaan niin hyvää kuin pahaakin. On ongelmallista, jos näitä vaikutuksia ei tuoda julki rahoituksen menettämisen pelossa. Uskonnon ja maallisen kehitysyhteistyön suhde pitäisikin tuoda päivänvaloon ja julkiseen keskusteluun. (1)

"Suomen Lähetysseuran työntekijä kutsui uskonnollista ja kehityksellistä puolta linnun kahdeksi siiveksi. Eikä yhdellä siivellä pitkälle lennetä, jos on lähetysjärjestön työntekijöitä uskominen."

Yhteiskunnallista kehitystä on totuttu pitämään rationaalisena ja sekulaarina prosessina, jossa ei ole sijaa uskonnollisille uskomuksille. Moderni yhteiskuntahan perustuu järkeen, tieteeseen ja tekniikan edistykseen eikä uskonnollisiin tai maagisiin uskomuksiin.

Kehitysmaiden todellisuus ei kuitenkaan vastaa läheskään tällaista yhteiskuntatieteilijöiden sekularisaatio-oletusta. Huolimatta yhteiskuntatieteilijöiden ennustuksista, joiden mukaan uskonnon merkitys vähentyisi yhteiskuntien modernisoitumisen myötä, se onkin viime vuosisadalla päinvastoin lisääntynyt (Clarke & Jennings 2008, 261). Erityisesti tämä näkyy kehitysmaissa (2), joissa uskonto kuuluu usein olennaisesti ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Millä tavalla uskonto sitten vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja kehitysyhteistyöhön: onko se ennemmin kehitystä edistävä vai estävä tekijä? Uskonto on kehitystyöntekijöille usein epämieluisa aihe, sokea piste tai jopa tabu, jota he haluavat pikemminkin välttää kuin ymmärtää. (3) Tämä johtuu siitä, että uskontoa pidetään esteenä kehitykselle – kehityksen käsitteeseen ajatellaan kuuluvan sisäänrakennettu vaatimus sekularisaatiosta (ter Haar 2011, 5).

Käsitykselle on paljon historiallista puolustusaineistoa: lähetystyön ja kolonialismin tuhoisa liitto, kansakuntia erottavat uskonnolliset sodat, uskonnolliset ääriliikkeet, uskontojen harjoittama naisten alistaminen ja niin edelleen. Uskonnot ovatkin epäilemättä tehokas keino ihmisten alistamiseen (tosin tämä ei ole uskontojen yksinoikeus; esimerkiksi poliittiset ideologiat voivat myös toimia tehokkaina alistajina).

Köyhillä ei usein ole uskonnolle vaihtoehtoja, paitsi kenties alueella kilpaileva toinen uskonto. Lukutaidottomille ihmisille on helppo sanoa, mitä heidän tulee "Raamatun" tai "Koraanin" mukaan tehdä, vaikka kyse saattaakin olla paikallisen uskonnollisen johtajan mielipiteestä.

Uskonnon avulla sosiaalinen kontrolli saa voimakkaan auktoriteetin. Uskonto voi myös pitää yllä harhaluuloja ja estää esimerkiksi lääketieteellisten menetelmien täyden hyödyntämisen. Ilman uskonnon tuomaa oikeutusta tietyt toimintatavat, kuten neitsyiden raiskaaminen hoitokeinona, tyttöjen silpominen tai leskien polttaminen (4) joutuisivat kenties uudelleen arviointiin. Voisikin sanoa, että uskonto on, jos nyt ei oopiumia, niin ainakin khatia (5) kansalle.

Alistaminen ei ole kuitenkaan ainoa puoli, sillä usein uskonnolla on myös erittäin positiivinen vaikutus kehitysmaiden oloihin. Uskonto voi epäilemättä tuoda lukutaitoa, yhteisöllisyyttä, suuntaa elämälle – ja ennen kaikkea motivaatiota kehitykseen. Ter Haar (2011, 5) esittää, että uskonto saa yksilöissä aikaan muutosta, joka on välttämätön edellytys yhteiskunnalliseen muutokseen.

Kehityspolitiikassa tunnutaan ajateltavan juuri päinvastoin. Yhteiskuntaa pitää ensin muuttaa, jotta yksilöiden elämä voi muuttua. Esimerkiksi karismaattisen kristillisyyden parissa kehitysmaissa laajasti vaikuttava menestyksen teologia saa kannattajansa hankkimaan juuri sitä, mistä kehityspolitiikka unelmoi: taloudellista vaurautta.

Monet tutkimukset (esim. Deneulin & Rakodi 2011, James 2009) ovat päätyneet samaan lopputulokseen: uskonnon ymmärtäminen ja huomioon ottaminen auttavat kehityksen toteutumista, ja uskonnollinen sokeus tai piittaamattomuus taas päinvastoin estävät sitä toteutumasta. On siis tärkeää, että kehityksen ammattilaiset hankkivat "uskonnollisen kielitaidon" (Deneulin & Rakodi 2011, 52).

Ter Haarin (2011, 8) mukaan tärkein syy, miksi uskonnollinen ulottuvuus tulisi huomioida kehityskysymyksissä, on yksinkertaisesti se, että kehitystoimijoiden pitäisi käyttää kaikki mahdolliset keinot hyväkseen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Uskonto itsessään ei ole kehityksen edellytys, mutta koska se on niin merkittävä osa kehitysmaiden ihmisten elämää, se todella kannattaa ottaa huomioon ja hyödyntää sitä kehitysprojekteissa.

Uskonnollisten kehitysjärjestöjen kaksi puolta – lähetys ja kehitys

Kehitysmaissa toimii valtava määrä uskonnollisia kansalaisjärjestöjä (6), joiden merkitys kehitysyhteistyöhön on todella suuri. Määrän lisäksi järjestöjen vaikutusvaltaa tehostaa se, että kehitysmaiden ihmiset luottavat usein enemmän uskonnollisiin kuin maallisiin kansalaisjärjestöihin (Narayan ym. 2000).

Monet tutkimukset (esim. ter Haar 2011; James 2009; Narayan ym. 2000) ovat osoittaneet, että luottamukselle on myös perusteensa (7): apu todella menee paremmin perille uskonnollisten kuin maallisten järjestöjen kautta.

Iso-Britannian kehitysministeriön tutkimuksen mukaan esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa uskonnolliset järjestöt hoitavat jopa puolet kouluista ja terveydenhuoltopalveluista (DFID 2005, 4). Maailman köyhimmät kolkat ovat usein hyvin uskonnollisia (8), ja vaikka maaseudun syrjäisissä kylissä ei juuri muuta olisi, niissä on kuitenkin aina temppeli, moskeija, kirkko tai perinteinen noitatohtori. Esimerkiksi monissa afrikkalaisissa kulttuureissa pastorit ovat yhteisöjen arvostetuimpia henkilöitä, ja eurooppalainen sekulaari kulttuuri on yksinkertaisesti outo ja vieras.

Uskonto voikin parhaimmillaan olla erinomainen apuväline kehitystavoitteiden saavuttamiseen (oli tavoitteena sitten ihmisoikeudet, talouskasvu tai demokraattinen hallinto). Mutta onko oikein, että uskonnottomiin arvoihin sitoutunut Suomen valtio tukee uskonnon (itse asiassa vain yhden tietyn uskonnon, eli kristinuskon) käyttöä kehityspolitiikan välineenä?

Suomen ulkoministeriö rahoittaa tällä hetkellä viittä uskonnollista kehitysjärjestöä (9), vaikka virallisen kehityspolitiikan tulisi ministeriön itsensä mukaan olla neutraalia. Ulkoministeriön eettisissä ohjeissa sanotaan: "Aatteen, uskonnon tai poliittisen kannan levittäminen ei ole sallittua kehitysyhteistyövaroin" (UM 2012). Kristillisten järjestöjen täytyy siis kiertää tätä säädöstä tavalla tai toisella. Ohjeistuksen takia järjestöissä onkin jaettu toiminta (ja sen rahoitus) kahtia, uskonnolliseen lähetystyöhön (10) ja maalliseen kehitysyhteistyöhön.

Työntekijät eivät kuitenkaan välttämättä erottele näitä kahta aluetta toisistaan, koska niiden nähdään liittyvän niin tiiviisti yhteen. Norjassa uskonnollisen kehitysjärjestön edustajat kuvailevat lähetystyötä ja kehitystyötä saman kolikon kahdeksi eri puoleksi, vaikka projektit ovat virallisesti erillään toisistaan (Hovland 2008, 175).

Suomalaisissa lähetysjärjestöissä vaikuttaisi vallitsevan samansuuntainen ajattelutapa. Haastattelemani Suomen Lähetysseuran työntekijä kutsui uskonnollista ja kehityksellistä puolta linnun kahdeksi siiveksi. Eikä yhdellä siivellä pitkälle lennetä, jos on lähetysjärjestön työntekijöitä uskominen.

Monet uskonnollisen järjestön työntekijät ovatkin ristiriitaisessa tilanteessa. Rahoittaja vaatii heitä erottamaan kiinteästi yhteenkuuluvat asiat toisistaan, kun taas heidän vakaumuksensa vaatii pitämään ne yhdessä. Uskovainen työntekijä saattaa asettaa henkilökohtaisen missionsa järjestön (tai rahoittajan) mission yläpuolelle. Kaikki työntekijät eivät kykene tai halua jakaa uskonnollista ja maallista kehitystä omiksi osa-alueikseen. Ongelma voidaan ratkaista esimerkiksi helluntailaisen lähetysjärjestö Fidan tapaan: heidän työntekijänsä mukaan ristiriitaa kokevat työntekijät pyritään sijoittamaan toisiin tehtäviin.

Lähetysjärjestöillä on myös pitkä uskonnollisen lähetystyön historia, josta on erotettu maallinen kehitysyhteistyöpuoli vasta viime aikoina (Hovland 2008, 174). Tästä kertoo muun muassa se, että Suomen Lähetysseuran työntekijä ei suostunut erottamaan edes keskustelun tasolla lähetys- ja kehitystyötä toisistaan, vaikka järjestön rahoitus on jaettu näihin kahteen kategoriaan. Hänelle kategorioita on olemassa vain yksi: lähetystyö, joka sisältää niin hengellisen kuin maallisenkin puolen – lintumetafora on hyvin syvälle juurtunut, perimmäistä luonnonlakia muistuttava teesi, joka ei vaadi enää perusteluita.

Haastateltaessa Fidan työntekijä toisaalta pystyi kyllä erottamaan käsitteet toisistaan, mutta hänkin päätyi korostamaan, että kyseessä on kokonaisvaltainen asia; länsimainen tapa erotella ihmisen ruumiillinen ja henkinen puoli ei ole hänen mukaansa toimiva lähestymistapa kehitysyhteistyöhön. (11) Uskonnollisen järjestön virallisen kannan ja työntekijöiden kannan välillä saattaa olla merkittävä ero suhteessa heidän työnsä keskeiseen tavoitteeseen (ks. Hovland 2008, 182).

Vaikka siis lähetysjärjestöt erottavat virallisella tasolla uskonnollisen ja maallisen työn, jako ei kuitenkaan aina ulotu käytännön toimintaan asti. Ulkoministeriökin on kyllä huomannut eron uskonnollisten järjestöjen virallisen strategian ja käytännön välillä (UM 2008, 34), mutta tämä ei ole estänyt rahoituksen jatkamista tai toisaalta aiheuttanut säädösten muuttamista.

Uskonnollisista aatteista keskusteltaessa on syytä muistaa, ettei maallinen kehityspolitiikkakaan ole arvoista vapaata (toisin kuin kehitystoimijat tahtoisivat usein ajatella). Uskonnottomienkin kehitysjärjestöjen toimintaa ohjaavat erilaiset arvot ja aatteet: järjestön arvomaailma saattaa perustua esimerkiksi talouskasvuun, sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai luonnonsuojeluun.

Kehityspolitiikkaa tehdään itse asiassa aina jonkin arvomaailman pohjalta, ja arvot ohjaavat työn suuntaa siinä missä uskonto ohjaa uskonnollisten järjestöjen työtä. Koska ei ole olemassa mitään universaalia totuutta, mitkä arvot ovat tärkeimpiä, niin kehityspolitiikan taustalla vaikuttavista arvoista olisi käytävä avointa keskustelua – olivat arvot sitten uskonnollisia tai maallisia.

Kirjoittaja on filosofian maisteri, kehitysmaatutkimuksen opiskelija ja teoreettisen filosofian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.

* * *

1 Julkisen keskustelun puute ei kuitenkaan tarkoita akateemisen tutkimuksen puutetta. Suomessa aihetta ovat tutkineet erityisesti dosentit Päivi Hasu ja Elina Vuola. Haluan kiittää tätä artikkelia inspiroineista ajatuksista Hasun ja Vuolan Helsingin yliopistossa keväällä 2013 pitämää kurssia Uskonto ja kehitys. Erityiskiitos myös kurssilla pienryhmässä kanssani työskennelleille Krista Autiolle, Ilpo Karille ja Sarri Öörnille.

2 Länsimaissakaan uskonnollisuus ei välttämättä ole vähentynyt niin radikaalisti kuin kirkosta eroajien määrästä voisi päätellä. Perinteisen kristinuskon sijaan monen nykypäivän suomalaisen uskonnollisuus vaikuttaisi olevan jonkinlaista hengellisyyttä, jonka sisältö saatetaan ottaa monista eri lähteistä ja sovittaa itselle sopivaksi.

3 Toisaalta itse kehityskin on hyvin latautunut, ideologinen termi, jolla on itse asiassa melko samanlaiset päämäärät kuin uskonnolla. Molemmissa on keskeistä toivo paremmasta elämästä – paremman elämän antajana Jumala vain on korvautunut kapitalismilla ja koulutuksella.

4 Nämä esimerkit ovat uskonnollisissa yhteisöissä muodostuneita tapoja, jotka eivät kuulu alun perin minkään uskonnon oppeihin.

5 Khat on erityisesti Itä-Afrikassa ja Lähi-idässä käytetty amfetamiinia muistuttava huume, joka aiheuttaa psyykkistä riippuvuutta.

6 Uskonnolliset kehitysjärjestöt (engl. Faith-Based Organisation, FBO) eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan niihin kuuluu laaja kirjo hyvin erilaisia ryhmiä lähetysjärjestöistä humanitaarisiin avustusjärjestöihin. Joskus ryhmään lasketaan mukaan jopa uskonnolliseen aatteeseen pohjautuvat puolisotilaalliset järjestöt, kuten Hamas, tai terroristijärjestöt, kuten al-Qaida (Clarke & Jennings 2008, 31).

7 Tutkimuksissa ei tosin tarkasteltu luottamuksen ja onnistumisen syy-seuraussuhdetta: johtuuko luottamus hyvästä toiminnasta, vai hyvät tulokset luottamuksesta.

8 Itse asiassa koko kansa tuskin on "syvällisesti" uskonnollinen missään maailman kolkassa. Joissain kulttuureissa uskonto saattaa olla erittäin voimakas sosiaalinen normi, ja suurin osa ihmisistä käyttäytyy uskonnollisten tapojen mukaan. Metafyysisten ja kosmologisten asioiden pohtiminen ei kuitenkaan ole koko kansan harrastus kehitysmaissa tai missään muuallakaan.

9 Järjestöt ovat Fida International, Suomen Lähetysseura (lähetysjärjestöjä), Frikyrklig samverkan, Kirkon ulkomaanapu ja Suomen World Vision (kristillis-humanitaarisia järjestöjä) (UM 2013).

10 Esimerkiksi Suomen lähetysseuran työntekijä korosti heidän järjestönsä tekevän lähetystyötä – ei missään tapauksessa käännytystyötä. Käännyttäminen tuntuu olevan lähetysjärjestöille tabu, joka kuuluu vain historiaan. Jako lähetystyöhön ja käännytystyöhön on kuitenkin määritelmäkysymys, ja muuttuu sen perusteella, keneltä kysytään.

11 Voi kuitenkin kysyä, miksi kokonaisvaltainen lähestymistapa kehitykseen vaatisi juuri uskontoa. Eikö sekulaarikin järjestö voisi saavuttaa parempia tuloksia ottamalla kokonaisvaltaisen asenteen kehitykseen, siten että inhimillinen kehitys nähtäisiin moniulotteisena prosessina? Sekulaarin järjestön tulisi silloin kyetä ottamaan huomioon myös uskonto osana paikallisten ihmisten todellisuutta. Vaikka tämä on uskonnollisten järjestöjen erityisala, ei sen tarvitsisi olla niiden yksinoikeus.

* * *

✕ Clarke, G. & Jennings, M. (2008) Development, Civil Society and Faith-based Organizations: Bridging the Sacred and the Secular. Palgrave Macmillan, New York, NY.
✕ Deneulin, S. & Rakodi, C. (2011) "Revisiting Religion: Development studies Thirty Years On", World Development 39(1), 45–54.
✕ DFID (Department for International Development) (2005) "Faith in Development". Katsottu 9.10.2013 osoitteessa: https://repository.berkleycenter.georgetown.edu/RD-20051207-BennFaithinDevelopment.pdf
✕ Hovland, I. (2008) "Who's Afraid of Religion? Tensions between 'Mission' and 'Development' in the Norwegian Mission Society", teoksessa Clarke & Jennings (toim.): Development, Civil Society and Faith-based Organizations: Bridging the Sacred and the Secular. 2008. Palgrave Macmillan, New York, NY.
✕ James R. (2009) "What is Distinctive About FBOs? How European FBOs define and operationalise their faith", Praxis Paper 22, INTRAC.
✕ Narayan D., Chambers, R., Shah M. K., & Petesch, P. (2000) Voices of the Poor: Crying out for Change. Oxford University Press, New York, NY.
✕ ter Haar, G. (2011) "Religion and Development: Introducing a New Debate", teoksessa ter Haar (toim.): Religion and Development. Ways of Transforming the World. 2011. Hurst & Company, Lontoo.
✕ UM (Ulkoasiainministeriö) (2008) Evaluation report 2008:1, Finnish Partnership Agreement Scheme. Katsottu 9.10.2013 osoitteessa: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=133139&nodeid=15454&contentlan=1&cultu re=fi-FI
✕ UM (Ulkoasiainministeriö) (2012) Ulkoasiainministeriön eettiset ohjeet järjestöjen valtion tuella toteutettavaan kehitysyhteistyöhön. Katsottu 9.10.2013 osoitteessa: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15436&contentlan=1&culture=fi-FI
✕ UM (Ulkoasiainministeriö) (2013) Ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöt. Katsottu 9.10.2013 osoitteessa: http://www.formin.fi/Public/default.aspx?nodeid=15436&contentlan=1&culture=fi-FI


Tekstin ensimmäinen alaviite on lisätty 30.4.2014.

Näkökulma uskontokehitysyhteistyörahoitus Fida International ryPerusteSuomen Lähetysseura

Lue myös

Nuorten väkivaltainen radikalisoituminen Jordaniassa

Kun yhteiskunta ei tarjoa tukea ja vaihtoehtoehtoja, nuori saattaa kääntyä ääriliikkeiden puoleen.
Tietokoneen näppäimistö ja sormet

Näkökulma: Sananvapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia – mutta sillä on rajansa

Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, jota ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta se ei ole ainoa oikeus, muistuttaa Ihmisoikeusliiton asiantuntija Matti Jutila.

Näkökulma: Kiina nousemassa ilmastopolitiikan johtajaksi?

Yhdysvaltain ilmastopolitiikan täyskäännös tarjoaa Kiinalle mahdollisuuden nousta maailmanpolitiikan johtajaksi. Ilmastotavoitteiden toteuttamisessa on kuitenkin paljon haasteita, ja osa niistä johtuu länsimaisista kuluttajista, kirjoittaa Sanna Kopra.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.