Artikkeli on julkaistu alun perin Le Monde diplomatique -lehden numerossa 5/2018.

Myanmarilainen ihmisoikeustaistelija sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991. Elegantti, kukilla hiuksensa koristeleva, täydellistä englantia puhuva ja Oxfordissa filosofiaa opiskellut poliitikko teki vaikutuksen BBC:n toimittajaan, joka haastattelun lopuksi totesi tämän olevan erittäin urhea nainen. Irlantilainen rock-yhtye U2 on jopa myynyt kiertueillaan Suu Kyin kasvokuvasta tehtyjä naamioita. Myyköhän enää?

Saadessaan rauhanpalkinnon Suu Kyi oli Myanmarin sotilasjuntan määräämässä kotiarestissa. Kotiaresti päättyi vuonna 2010. Vuonna 2015 hänen puolueensa NLD voitti Myanmarin vaalit, ja vuonna 2016 hänestä tuli Myanmarin valtiokansleri. ”Rautakansleri” voisi olla parempi nimitys.

Tämän vuoden syyskuussa YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti aloittaa tutkinnan kansanmurhasta Myanmarin Rakhinen osavaltiossa, josta yli 700 000 rohingaa on paennut Myanmarin armeijan hyökkäyksiä naapurimaahan Bangladeshiin. YK kutsuu tätä etniseksi puhdistukseksi. Myanmarin armeija ja NLD ovat kiistäneet syytökset, vaikka todisteita raiskauksista ja joukkomurhista on levinnyt julkisuuteen.

Aung San Suu Kyi ei ole ilmaissut minkäänlaista julkista myötätuntoa islamilaista rohinga-vähemmistöä kohtaan. Myanmarin hallitus käyttää vähemmistöstä nimitystä ”bengali”, minkä avulla vahvistetaan uskoa, että rohingat ovat bangladeshilaisia laittomia maahanmuuttajia, vaikka heitä on ollut Myanmarisssa jo 1400-luvulta lähtien.

Myanmarissa rohingoja kohtaan on lietsottu vihakampanjoita sosiaalisessa mediassa. Digitaalisen median tutkija analysoi 15 000 Facebook-kirjoitusta, joita olivat laatineet kovan linjan nationalistiliikkeen Ma Ba Than kannattajat. Sen johdossa on buddhalaismunkki , joka on lietsonut vihaa muslimeja kohtaan puheissaan ja nyt erityisesti Facebookissa.

Vihaviestien määrä kasvoi erittäin suureksi elokuussa 2017, kun ARSA – rohingojen kapinallisryhmä – hyökkäsi hallituksen joukkoja vastaan. Myanmarin turvallisuusjoukot aloittivat ”puhdistusoperaation”, jonka ansiosta sadat tuhannet rohingat pakenivat Bangladeshin rajalle. Facebook-kirjoitukset jatkuivat kiihkeinä. Vihapuhe lisääntyi ja valheet kasvoivat.

Maailmaa muuttuu pahaksi, kun hyvät eivät tee mitään.

Syyskuun 2017 alussa Facebookissa alkoi levitä viestejä, joiden mukaan rohingat valmistelivat terrori-iskua Myanmarissa Yhdysvaltojen 11.9.2001 tapahtumien vuosipäivän kunniaksi. Facebookin ylläpidolle ilmoitettiin asiasta, mutta siltä vei useita päiviä poistaa valeviestit. Facebookissa rohingoja kutsuttiin ”Bengali-terroristeiksi” ja vaadittiin muslimivapaita alueita Myanmariin. Näistä viestejä jaettiin yli 11 000 kertaa. Irene Heikkilä on tehnyt konfliktista tutkielman (Turun yliopisto, 2018), jossa hän kutsuu rohingoja ”maailman vainotuimmaksi vähemmistöksi”. Myanmarista saatava tieto on värittynyttä, ja YK:n selvitysvaltuuskunnan pääsy maahan estettiin. Hallituksen virallinen linja ja rohingojen kokemukset ovat kaukana toisistaan.Valeuutiset ja viha leviävät Myanmarissa tehokkaasti Facebookin kautta, mutta journalistien välittämän tiedon leviäminen estetään ja se on jopa rangaistavaa.

Uutistoimisto Reutersin toimittajat ja tuomittiin 3.9.2018 seitsemäksi vuodeksi vankeuteen valtionsalaisuuksien paljastamisesta. Toimittajilta oli oikeuden mukaan löydetty virallisia asiakirjoja, joita heillä ei ollut oikeutta pitää hallussaan. Toimittajat väittävät, että poliisi lavasti heidät syyllisiksi. He olivat raportoineet Rakhinen vainoista.

Kymmenen päivää tuomion langettamisen jälkeen Aung San Suu Kyi puolusti tuomiota Maailman talousfoorumin konferenssissa Hanoissa. Hänen mukaansa tuomiot eivät johtuneet toimittajien ammatista vaan siitä, että he olivat rikkoneet lakia. Toimittajien kohtelu oli hänen mielestään reilua. Suu Kyi välttää puheissaan käyttämästä sanaa ”rohinga” ja suosii sen sijaan sanaa ”muslimi”, mikä korostaa uskontoa, mutta ei kotimaata.

Maailmaa muuttuu pahaksi, kun hyvät eivät tee mitään. Nyt alkaa tuntua siltä, että vuoden 1991 Nobelin rauhanpalkinto ehkä mennyt väärään osoitteeseen.

Kirjoittaja on Le Monde diplomatiquen Suomen painoksen päätoimittaja.