Patrialle murska-arvio kansainvälisessä korruptiovertailussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Patrialle murska-arvio kansainvälisessä korruptiovertailussa

Kaksi kolmasosaa aseita valmistavista yrityksista ei avaudu tarpeeksi korruption vastaisesta toiminnastaan, Transparency International sanoo.

Kaksi kolmasosaa aseita ja asejärjestelmiä valmistavista yrityksistä ei kerro riittävästi korruption vastaisesta toiminnastaan, ilmenee Britannian Transparency Internationalin (TI) raportista. Vain joka kymmenes tutkituista yrityksistä saa raportissa puhtaat paperit, valtio-omisteinen Patria arvioitiin yhdeksi heikoimmista.

Raportissa arvioitiin 129 suurimman asevalmistajan toimintaa korruption estämisessä yhtiöiden itse julkaisemien tietojen perusteella. Arviointi perustui muun muassa johtajien toiminnan, yhtiöiden toimintakulttuurin ja henkilöstön ja avustajien arviointiin korruption vastaisessa toiminnassa.

Patria sijoittui vertailussa yhdeksi 47:stä heikoimpaan ryhmän kuuluvista yhtiöistä. Patrian johtoa raportissa moitittiin siitä, ettei se ei ole tehnyt mitään korruption estämiseksi, eikä yhtiö anna siihen liittyvää koulutusta. Riskien hallinta ja yhtiön toimintakulttuuri arvioitiin myös huonoiksi. Henkilöstön oma toiminta sen sijaan arvioitiin kohtalaiseksi.

Patria on kyseenalaistanut TI:n raportin pätevyyden. Yhtiön mukaan se noudattaa tiukasti eettisiä toimintaperiaatteita ja alan standardeja osana vastuullista puolustusvälinekauppaa. Patrian mukaan TI ei ole myöskään ottanut huomioon yhtiön verkkosivuilla julkaistua yhteiskuntavastuuraporttia.

TI:n vertailuun osallistuneiden yhtiöiden liikevaihto on yli 500 miljardia dollaria ja niiden osakkeiden arvon lasketaan olevan yli kymmenen triljoonaa dollaria.

Maailmanpankin ja ruotsalaisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n mukaan puolustussektorin korruptiosta aiheuttaa vuosittain vähintään 20 miljardin dollarin kustannukset.

Patrialla litania oikeusjuttuja lahjonnasta

Patrian on epäilty syyllistyneen lahjontaan panssariajoneuvokaupoissa Sloveniaan. Vuosi sitten päättyneessä esitutkinnassa keskusrikospoliisi epäili kymmentä henkilöä törkeästä lahjuksen antamisesta. Juttu on valtionsyyttäjällä syyteharkinnassa.

Viime vuoden kesäkuussa Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Patrian Egyptin tykkikaupoista ehdollisia vankeusrangaistuksia. Sekä syyttäjä että asianosaiset valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia